Pekkarinen puolustaa Nokian toimintaa Bochumissa

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mukaan yritysten toiminnasta ei voi päättää valtion hallinnollisilla päätöksillä.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo ymmärtävänsä matkapuhelinjätti Nokian toimintaa Saksan Bochumissa.

Pekkarisen mukaan Nokian ratkaisuja on tarkasteltava EU:n elinkeinopoliittista linjaa vasten. Lissabonin strategiassa vuonna 2000 EU-maat määrittelivät tavoitteekseen tehdä Euroopasta kilpailukykyisimmän maanosan.

Hän sanoo sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa, että valtioiden välisen kilpailun yrityksistä pitää perustua kilpailuun niiden toimintaedellytyksistä.

– Aivan mahdotonta on sitä vastoin valtion hallinnollisilla päätöksillä määrätä, kuka saa lähteä maasta ja kuka ei, Pekkarinen toteaa.

Ministerin mukaan yrityksiltä on silti perusteltua odottaa yhteiskuntavastuuta silloin, kun ne lähtevät maasta.

– Jos kuitenkin valtiot lähtisivät puuttumaan yritysten ratkaisuihin, voitaisiin Lissabonin strategia heittää takan sytykkeeksi.

Nokia on sulkemassa Bochumin kännykkätehtaan, mikä vie työpaikan yli 2 000 ihmiseltä.

  • Nokia Bochumissa

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    6. 6

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    7. 7

      Kelan toimihenkilöyhdistys: Maahanmuutto yllätti Kelan – virhearvion syy vanhat tilastot

    8. 8

      114 kaupan lista – katso, mitkä Siwat ja Valintatalot ovat vaarassa

    9. 9

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    10. 10

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    10. 10

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää