Mobiilikongressi flirttailee mammuttitaudin kanssa

Mobile World Congress on kasvanut maksimikokoonsa. MWC flirttailee selkeästi mammuttitaudin kanssa. Tämänviikkoinen mobiilialan suurtapahtuma Barcelonassa onnistui kuitenkin hyvin, jopa yli odotusten.


Kaikkien kävijöiden ja työntekijöiden yhteismäärä ylitti järjestäjän mukaan 55 000. Paikalla olleet vajaat 1 300 näytteilleasettajaa kattoivat 29 000 neliömetriä standeillään. Kokoontumistiloja vuokrattiin messualueelta 30 000 neliötä ja lisäksi täytettiin suuri osa kaupungin muista kokoontumistiloista.

Nopea diagnoosi
tapahtuman mammuttitaudin oireista osoittaa, että kasvunvaraa nykyisten järjestelyn puitteissa on vain vähän.

Tapahtuman osanottajien rahastus on riskirajalla. Muutaman kymmenen neliön näyttelystandi palveluineen maksaa 20 – 30 000 euroa. Näyttelylipusta rokotetaan viisi sataa. Huoneiden ja huoneistojen hinnat korotetaan – julkisesti ja ujostelematta – kaksinkertaisiksi messujen ajaksi. Suorista lennoista Barcelonaan joutuu pahimmillaan maksamaan toista tuhatta euroa.

Positiivista on kuitenkin se, että Barcelonasta ja sen lähiympäristöstä löytyy vielä riittävästi majoitustilaa. Jotkut majoittuvat lähikyliin, puolen tunnin taksimatkan päähän Firan tapahtumakeskuksesta. Onneksi taksit ovat halpoja – ainakin suomalaisittain.

Syöminen kuuluu olennaisena osana suuriin konferensseihin ja messuihin. Tässä suhteessa Barcelona toimii vielä erinomaisesti. Erikokoisia ja –tyylisiä ruokailupaikkoja on tarjolla runsaasti. Valinnanvaraa riittää myös kohtuullisin kustannuksin.

Kaikkien suurtapahtumien paha ongelma on tungos niin matkalla kuin perilläkin. Barcelonan kaupunki saa tässä suhteessa hyvät pisteet, lentoyhtiöt taas paljon stressipisteitä.

Itse konferenssi toimi kohtuullisen hyvin, mutta näyttelyn suuret tähtiyritykset hallissa 8 joutuivat esittelemään tuotteitaan ja palveluitaan melkoisessa ahdingossa ja kuumuudessa. Erityisesti Nokian näyttelytila oli tupaten täynnä ja toisen kerroksen vieras- ja neuvottelutilat lähentelivät saunalämpöjä. Nokialaiset olivatkin jakaneet työvuorot niin, että pääsivät välillä lepuuttamaan jalkojaan.

Messutapahtuman tärkein mittari
, ilmapiiri, oli kuitenkin korkealla. Standien työntekijät eivät näyttäneet hapanta naamaa ja messuvieraat olivat innoissaan vaikka tänä vuonna ei teknisiä läpimurtoja esiteltykään.

Pikahaastattelujen perusteella messuvieraat pitivät järjestelyjä toimivina, vaikka bongasivatkin useita alkavan mammuttitaudin oireita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    2. 2

      New York Times: Yhdysvaltojen talous ei kasva Trumpin lupaamaa tahtia

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää