Tulostiedot toivat tietomurtaujalle sievoiset tuotot

Yhdysvaltalaisten pörssiyritysten tietojärjestelmiin murtautuminen saattoi muuttua astetta houkuttelevammaksi, kun liittovaltion tuomioistuin katsoi, että ukrainalainen tietomurtautuja saa pitää optiokaupoilla tienaamansa rahat.


Kiista sai alkunsa, kun ukrainalainen Oleksandr Dorozhko tienasi 296 456 dollaria viime syyskuussa IMS Health -konsultointiyrityksen myyntioptioilla, kertoo New York Times.


17. syyskuuta IMS Healthin tietokoneille murtauduttiin. Murtautuja sai selville, että yhtiö aikoo raportoida odotuksia heikommasta tuloksesta.

Pari minuuttia murtautumisen jälkeen Dorozhko osti huokeaan hintaan yhtiön myyntioptioita, joiden arvo nousi IMS Healthin kerrottua huonosta tuloksestaan.

Pörssikauppaa valvova SEC halusi estää Dorozhkoa keräämästä voittojaan vetoamalla sisäpiirikauppoja käsittelevään lainsäädäntöön.

Yhdysvaltojen lainsäädäntö estää arvopaperikaupankäynnin yhtiön sisältä saatujen vihjeiden avulla. Kiellettyä on myös "petollisella laitteella tai kojeella" saatujen tietojen hyödyntäminen.

Liittovaltion tuomari katsoi, että Dorozhko ei syyllistynyt tällaisen laitteen käyttöön ja määräsi SEC:n luovuttamaan myyntivoitot Ukrainaan.

Dorozhkoa edustanut asianajaja Charles A. Ross vertasi tietomurtoa korkean teknologian tiirikointiin, eikä petokseen.

Päätös ei tyydyttänyt SEC:tä, ja oikeus itsekin katsoi tilanteen absurdiksi. Samalla se kuitenkin totesi, ettei voi tuomita syytettyä nyt nostettujen syytteiden perusteella.

Oikeus kertoi olevansa pettynyt siihen, ettei oikeusministeriö syyttänyt Dorozhkoa suoraan kräkkeröinnistä.

Valitustuomioistuimen onkin määrä käsitellä varojen jäädyttämistä vielä piakkoin.

EU:n sisäpiirilainsäädäntö ei edellytä petosta tuomion langettamiseksi.

Sen mukaan rikollisen toiminnan avulla saadun sisäpiiritiedon käyttäminen arvopaperimarkkinoilla on kiellettyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    5. 5

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Ranskalaisyhtiö avittaa Opel-kauppaa tapaamalla ministereitä – työpaikat luupin alla

    10. 10

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää