Sykemittari houkutteli puolet työntekijöistä kuntotalkoisiin

Suomen Parhaat Työpaikat -kisassa jälleen ykkössijan suurten yritysten sarjassa napannut Accenture ei lepää laakereillaan, vaan käynnisti henkilöstön hyvinvointiohjelman. Siihen on lähtenyt mukaan toistaiseksi yli kuusisataa työntekijää eli yli puolet yhtiön Suomen henkilöstöstä.


Hyvinvointialan yrityksen AinoActiven toteuttamassa hyvinvointianalyysissa Accenturen työntekijöiltä mitataan hapenottokyky sekä muita terveydentilasta kertovia arvoja kuten verenpaine ja kehon koostumus. Tulosten pohjalta määritellään henkilökohtaiset hyvinvointitavoitteet, kuten painon pudotus tai stressin hallinta, sekä keinot niiden saavuttamiseen.

Tietotekniikan palveluyritys Accenture antaa työntekijöilleen räätälöidyn Suunto t1 -sykemittarin kuntoilua varten. Mittarin tiedot sykkeestä, keskisykkeestä, kalorinkulutuksesta ja sykerajoista auttavat liikkumaan oikealla rasitustasolla ja antavat tietoa kunnonkehityksestä.

– Kuntoiluinnostus on lisännyt kuntosalimme käyttöä sekä kasvattanut monien liikuntakerhojemme jäsenmääriä, kertoo projektia koordinoiva asiakkuudenhallinnan konsultti Maria Pekkarinen. Mutta onko innostus pysyvää?

– Meillä on puolen vuoden välein seurantakierrokset, ja jokainen kyllä markkinoidaan omana juttunaan. Tarkoitus on myös jatkossa kehittää erilaisia kannustimia ja kilpailuja, joilla saadaan porukkaa innostumaan mukaan, Pekkarinen sanoo.

Toimitusjohtaja Frank Korsström mainitsee Accenturen Suomen toimiston kasvavan 35 prosentin vuositahtia.

– Vaikka olemme palkanneet 250-300 uuttaa accenturelaista vuodessa, asettaa kasvu suuria vaatimuksia henkilöstömme jaksamiselle. Siksi Paras ei pysähdy – ohjelma päätettiin käynnistää. Erityisesti ohjelma haluttiin suunnitella niin, ettei siitä tule "teräsmieskisaa" vaan mukaan saadaan kaikki ja etenkin ne kollegat, jotka eri syistä ovat olleet passiivisempia hyvinvointinsa osalta.

Maria Pekkarisen mukaan hyvinvointiohjelma on yksi niistä tärkeistä aloitteista, joilla Accenture pyrkii kehittämään toimintaansa myös jatkossa niin, että ihmisten jaksamista pystytään tukemaan. Kova kasvuvauhti kun tahtoo luonnollisesti verottaa voimia. Hänen mukaansa Accenturessa ei olla liiemmälti vielä havaittu it-alalla tyypillistä väsymystä ja uupumusta.

– Tulosten perusteella tällaiselle [ohjelmalle] ei olisi välttämättä ollut pakottavaa tarvetta, mutta haluamme olla askeleen edellä, jotta tilanne myös pysyy hyvänä. Pyrimme puuttumaan asiaan ennen kuin tilanne räjähtää käsiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      9 merkkiä paljastaa oletko köyhä

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Työkyvyttömiä roikkuu yhä kortistossa – ”70 000:lla ei mitään asiaa työmarkkinoille”

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää