Valikko

Harri Koponen ryhtyy hallitushaiksi

Soneran entinen toimitusjohtaja Harri Koponen on ehdolla ohjelmistotalo SysopenDigian hallitukseen.


SysopenDigian hallitus esittää uudeksi hallitusjäseneksi Harri Koposta. Koponen on toiminut viime vuodet kuwaitilaisen teleoperaattori Wataniyan toimitusjohtajana. Hän on jättämässä tehtävät Kuwaitissa.

– SysopenDigia on mielenkiintoinen yhtiö, joka hakee kansainvälistymistä. Minulla on tässä annettavana lisäarvoa ja sparrausapua.

Koponen sanoo olevansa menossa myös toisen suomalaisen pörssiyhtiön hallitukseen. Hän ei kerro yhtiön nimeä. 

Hallitusammattilaisen ura on uutta Koposelle. Suomessa hän on vaikuttanut teleoperaattori Ainagroupin neuvonantajana.

– Taidan olla pikku hiljaa rantautumassa Suomeen, Koponen sanoo salaperäisenä. 

SysopenDigian hallituksessa ovat jatkamassa puheenjohtaja Pekka Sivonen sekä Pertti Kyttälä, Kari Karvinen ja Martti Mehtälä. Uutena jäsenenä hallitukseen on Koposen lisäksi tulossa Nokian johtaja Mikko Terho

Hallituksessa on paljon telealan asiantuntemusta. Peranit Oy:n toimitusjohtajana nykyisin vaikuttava Kyttälä on entinen Radiolinjan toimitusjohtaja.

SysopenDigia pitää yhtiökokouksen 11. maaliskuuta.

Ohjelmistotalo aikoo lyhentää nimensä Digiaksi. Digia on yhtiön pääomistajan ja hallituksen puheenjohtajan Pekka Sivosen alkuperäisen yhtiön nimi. Sysopen tuli nimen osaksi yrityskauppojen yhteydessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää