Ongelmapankki pakotti pääministerin puolustuskannalle

Britannian pääministeri Gordon Brown puolusti maanantaina ahkeraan kriisipankki Northern Rockin kansallistamista.
Gordon Brownin epäröinnin on syytetty johtaneen siihen, että kuukausia kestäneen kriisin aikana valtio pumppasi pankkiin yli 30 miljardia euroa lainarahaa samalla kun torjui yksityisten sijoittajien ostotarjouksia.

– Päätös oli oikea, tehtiin oikeaan aikaan ja oikeista syistä, Brown vakuutti.

Brownin mukaan toiminta oli onnistunutta, koska se kapseloi Northern Rockin ongelmat pankin sisälle ja esti niiden leviämisen laajemmalle talouteen.

Talousministeri Alistair Darling ilmoitti roskalainakriisin takia vaikeuksiin joutuneen Northern Rock -pankin tilapäisestä kansallistamisesta sunnuntaina.

Ratkaisu on erittäin poikkeuksellinen, sillä edellisen kerran Britanniassa tehtiin mittava kansallistamisoperaatio konservatiivipuolueen valtakaudella 1970-luvulla. Asiaa koskevan lakiesityksen käsittely aloitettiin maanantaina.

Darling ei kertonut, kuinka pitkäksi aikaa pankki siirtyy julkisiin käsiin. Britannia oli etsinyt kriisipankille sopivaa yksityistä ostajaa useiden kuukausien ajan, muttei saanut mielestään tarpeeksi hyvää tarjousta.

Varteenotettavimpana ostajana on pidetty miljardööri Richard Bransonin Virgin-yhtiöiden johtamaa ryhmittymää.

Northern Rockista on tullut valtava häpeätahra työväenpuolueen pääministerin Brownin ja rahakirstunvartija Darlingin kilpeen. Ainakin opposition konservatiivien mielestä Brownin maine vakaan talouden vahtikoirana on nyt mennyttä.

Britanniassa arvellaan, että kriisi voi johtaa jopa Darlingin eroon. Hän kuitenkin vakuuttaa, että pankin tilapäinen haltuunotto on veronmaksajien kannalta paras vaihtoehto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Suomalaiset innostuivat avaruusaiheisesta tosi-tv:stä: miljoona euroa 43 minuutissa

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää