Evli sai jalansijan Venäjältä

Evli Pankki ostaa vajaan puolikkaan venäläisestä yritysjärjestely-yhtiö Avankosta, ja pääsee junailemaan suomalaisfirmojen laajentumishankkeita Venäjälle.


Pietarissa ja Moskovassa majaileva Avanko on johdattanut Venäjälle aiemmin muun muassa Rautakeskoa ja Fortumia. Yhtiö on monitoiminen asiantuntijafirma, joka myy muun muassa neuvonta- ja asettumispalveluita eri puolille Venäjää mieliville ulkomaisille yrityksille.

Evli Pankki ostaa nyt yhtiöstä tukevan siivun, mutta enemmistö eli 50,1 prosenttia Avankosta jää yhä nykyiselle johdolle. Kauppahintaa osapuolet eivät kerro.

– Vaikkei meillä enemmistöä olekaan, meillä on ihan riittävät mahdollisuudet vaikuttaa yhtiön ratkaisuihin, uskoo Evlin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki.

Evli on tähän asti hoitanut Venäjä-rahastojaan ja sijoituksiaan Suomesta ja Tallinnasta. Omia Venäjän-konttoreita yhtiö ei halunnut perustaa ennen sopivan paikallisen yhteistyökumppanin löytymistä.

– Olen tuntenut Avankon johdon jo pitkään, ja nyt molempien yhtiöiden kasvutarpeet osuivat yksiin, Lehtimäki kuvailee.

Avankon toimitusjohtaja, sujuvaa suomea puhuva Grigori Durajev kertoo, että yhtiö aikoo käyttää Evliä jalansijanaan myös venäläisyhtiöiden tuomisessa Suomeen.

– Pienet ja keskisuuret venäläisyhtiöt ovat kiinnostuneet muun muassa OMX-pörssiiin pääsystä, koska sitä kautta niille avautuvat kokonaan uudet mahdollisuudet muihinkin Pohjoismaihin, Durajev sanoo.

Paraikaa yhtiö neuvottelee jo muutaman asiakasyrityksensä kanssa Suomen markkinoille asettumisesta. Toimialoja Durajev ei paljasta.

– Jos mainitsisin ne, arvaisitte heti mitä yhtiöitä tarkoitan. Kuluttajapalveluista ja -tavaroista on kuitenkin kyse, hän sanoo.

Tällä hetkellä Evlin liikevaihdosta 70 prosenttia tulee Suomesta, ja tätä kotimaariippuvuutta pankki haluaa Venäjän avulla vähentää.

– Toivomme, että lähivuosina ainakin 15 prosenttia tulovirrastamme kertyisi Venäjältä, Maunu Lehtimäki sanoo.

Pankkitoiminnnasta Evli aikoo pysyä Venäjällä visusti erossa. Pienet kuluttajaluottoja tarjonneet rahalaitokset ovat olleet Venäjällä viime aikoina suurissa vaikeuksissa.

– Siellä on jo parituhatta pankkia, mikä lienee niihin oloihin ihan tarpeeksi. Me pysymme Venäjällä suosiolla corporate finance -toiminnassa, sanoo Lehtimäki.

Evli hallinnoi nykyisin kolmea Venäjälle sekä entisiin IVY-maihin sijoittavaa sijoitusrahastoa. Niiden yhteenlaskettu nettovarallisuus on 250 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    5. 5

      Eduskunta äänestää tänään Bernerin luottamuksesta

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää