Visa aikoo rikkoa pörssiennätykset

Pörssiin pyrkivä luottokorttiyhtiö Visa järjestää ennätysmäisen listautumisannin. Yhtiö aikoo kerätä osakkeillaan jopa 18,8 miljardin dollarin eli 12,6 miljradin euron pääoman.
Mikäli anti toteutuu suunniteltuna, on kyseessä markkina-arvoltaan suurin pörssilistautuminen koko maailmassa, kertoo uutistoimisto Bloomberg verkkosivuillaan.

Visa on maailman suurin luottokorttiyhtiö. Anti ei kuitenkaan koske Visan Euroopan-toimintoja, vaan eurooppalaiset Visan jäsenet jatkavat voittoa tavoittelemattomana yhteisönä. Yhteisöstä, Visa Europesta, tulee yksi kansainvälisen Visan omistajista, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Visa aikoo 406 miljoonan kappaleen osakesarjan, minkä lisäksi pankeilla on mahdollisuus myydä reilut 40 miljoonaa osaketta.

Visan tähtäimessä on yrittää toistaa sen kilpailijan, Mastercardin, pörssimenestys. Mastercardin osakkeiden arvo on viisinkertaistunut vuoden 2006 toukokuusta, Bloomberg kirjoittaa.

Visan ja Mastercardin liikevaihto on kasvanut huimaa vauhtia, kun asiakkaat ovat siirtyneet tekemään ostoksiaan luotollisilla korteilla. Visa tuplasi voittona viime vuoden viimeisellä kvartaalilla 424 miljoonaan dollariin ja kasvatti liikevaihtoaan 76 prosenttia 1,49 miljardiin dollariin. Toisin kuin muut kilpailijansa, Visa ja Mastercard ovat selvinneet hyvin uhkaavasta talouden taantumasta.

Visa on kertonut käyttävänsä osan myyntituotoista muun muassa American Expressin kanssa meneillään olevan oikeusjutun sovitteluun. Osalla tuotoista hankitaan jäsenyhtiöiden osakkeita ja osa käytetään yhtiön pyörittämiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    9. 9

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    10. 10

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää