Valikko

Saksan verojahti laajeni Eurooppaan

Yhä useampi Euroopan maa yrittää etsiä omien veropakoilijoidensa varoja Liechtensteinista Saksan veroskandaalin jälkeen. Myös Suomi on ollut kiinnostunut veronkiertäjien henkilöllisyydestä.
Jahti alkoi, kun Saksan tiedustelupalvelu sai käsiinsä yli tuhannen kääpiövaltioon pimeästi rahojaan siirtäneen tilitiedot. 

Nyt moni muukin maa haluaa kaivaa omien veronkiertäjiensä varat päivänvaloon joko Saksan tietojen perusteella tai omin päin. Pelissä on vähintään satoja miljoonia euroja eurooppalaisia verovaroja.

Saksa on viestittänyt olevansa valmis jakamaan tietonsa maille, joiden kanssa sillä on tietojenvaihtosopimuksia. Joukkoon kuuluvat etenkin EU-maat.

Osa muista Euroopan maista ei kuitenkaan halua käyttää listoja sellaisenaan tutkimuksiinsa, koska Saksan on uutisoitu ostaneen tiedot pimeästi.

Euroopan lehdistön mukaan lisätietoja kaivavat tahoillaan jo muun muassa Italia, Ruotsi ja Norja.

Ranskan viranomaisilla on lisäksi Figaro-lehden mukaan hallussaan oma, parinsadan nimen lista veropakoilijoista. Myös Britannia on jo koonnut oman listansa.

Suomen viranomaiset kertoivat jo viime viikolla olevansa kiinnostuneita tapauksesta.

Veronkierron selvittämistä hankaloittaa kuitenkin Liechtensteinin pankkisalaisuus, joka on erittäin tiukka. Itävallan ja Sveitsin kupeessa sijaitseva kääpiövaltio on toistaiseksi kieltäytynyt höllentämästä sitä, vaikka etenkin Saksa on sitä vaatinut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää