Valikko

Suomenlahden kaasuputkilinjalla kymmenen miinaa

Maakaasuputken reitiltä Suomenlahden pohjasta on löytynyt ainakin kymmenen miinaa. Lisäksi selvityksen alla on muutamia kymmeniä kohteita, jotka saattavat olla miinoja. Suomalaisviranomaisille miinalöydöt eivät tulleet yllätyksenä.
Koko Suomenlahti on ollut miinoitettuna toisen maailmansodan aikana. Sinne on laskettu kymmeniä tuhansia miinoja, kertoo komentaja Kari Aapro puolustusministeriöstä.

Rauhansopimuksessa määriteltiin, että miinat on raivattava ja alue saatava merenkulun kannalta turvalliseksi. Aapron mukaan näin tehtiin ajan parhaalla tietämyksellä.

– Miinojen kohoon ammuttiin reikä ja ne upotettiin meren pohjaan, Aapro selventää.

Nyt kaasuputkea rakentava venäläis-saksalainen Nord Stream on törmännyt kerran raivattuihin miinoihin putkilinjauksen kohdalla. Kaasuputken reitiltä paljastuneista miinoista kertoi Länsi-Uudellamaalla ilmestyvä Västra Nyland -lehti.

Nord Stream pyysi helmikuun alussa Suomelta apua miinojen raivaamisessa. Aapron mukaan yhtiö halusi ostaa raivaustyön Suomen merivoimilta.

Raivaustyöhön merivoimien resurssit eivät riitä, mutta se harkitsee asiantuntija-avun antamista. Miinat sijaitsevat kansainvälisillä vesillä, eikä Suomella ole juridista velvollisuutta niiden raivaamiseen.

Nord Stream on myös tiedustellut Suomen suhtautumista siviiliyrityksen tai jonkun toisen maan merivoimien raivaustöihin Suomen talousvyöhykkeellä. Aapron mukaan siihen ei ole periaatteellisia esteitä.

Nord Stream laatii parhaillaan ympäristöselvitystä putkihankkeesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    10. 10

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää