Valikko

Kepa vaatii heti 26 miljoonaa euroa kehitysapubudjettiin

Kehitysyhteistyön palvelukeskus kyselee, aikooko Suomi kuluttaa 40 vuotta minimitavoitteen saavuttamiseksi.
Suomelle tekee tiukkaa täyttää edes EU:ssa sovittu minimitavoite eli 0,51 prosentin aputaso bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä. Asiasta muistuttaa Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa.

Järjestö muistuttaa, että "hallituksella ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisella olisi nyt mahdollisuus osoittaa seisovansa sanojensa takana".

Jo kuluvan vuoden budjettiin olisi kansantalouden hyvän vireen vuoksi pitänyt lisätä 26 miljoonaa euroa tavoitteen mukaisen kasvu-uran turvaamiseksi, järjestö huomauttaa.

Hallituksen viimeksi hyväksymään kehityspoliittiseen ohjelmaan on kirjattu selvästi avun nostaminen 0,51 prosenttiin vuoteen 2010 ja YK:ssa asetettuun 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.

– Euromääräisesti apu toki kasvaa merkittävästi, mutta euroissakaan mitattuna rahoitus ei vielä ole palannut edes lamaa edeltäneelle tasolle, kun inflaation vaikutus poistetaan luvuista. Voi kysyä, olemmeko tulleet itsekkäämmiksi, sillä Suomi on nyt noin puolitoista kertaa rikkaampi, kehityspoliittinen sihteeri Niina Pitkänen toteaa järjestön tiedotteessa.

Järjestön mukaan YK-tavoitteen saavuttaneiden muiden Pohjoismaiden apuprosentit ovat karanneet Suomelta jo aikoja sitten. Vuodelle 2008 varatut kehitysapurahat vastaavat noin 0,44 prosenttia kansantaloudesta.

– Ruotsiin ja Norjaan verrattuna Suomi on edelleen avun kehitysmaa. On ironista, että Suomi kamppailee saavuttaakseen 0,51 prosentin minimin vuoteen 2010 mennessä, sillä silloin tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran sitouduimme YK:ssa sovittuun 0,7 prosenttiin, Pitkänen huomauttaa.

Hallituksen kehysneuvottelut, joissa linjataan valtion budjetin kasvu vuoteen 2012 asti, käynnistyvät maaliskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää