Valikko

Metallit ja puhelimet painoivat viennin kasvua

Suomen vienti väheni joulukuussa viisi prosenttia edellisvuoden tammikuusta 4 870 miljoonaan euroon. Tullin tilastojen mukaan tuonti lisääntyi samaan aikaan kolme prosenttia 4 738 miljoonaan euroon.
Koko viime vuoden vienti lisääntyi edellisvuodesta 7 prosenttia 65,5 miljardiin euroon ja tuonti lisääntyi 8 prosenttia 59,5 miljardiin euroon. Vuotta aikaisemmin sekä viennin että tuonnin arvo lisääntyi 17 prosenttia. Kauppataseen ylijäämä laski hiukan 6,2 miljardista 6,0 miljardiin euroon.

Tullin julkistaman tavaroiden ulkomaankaupan kuukausikatsauksen mukaan suurin syy ulkomaankaupan edellisvuotta hitaampaan kasvuun oli sähköteknisen teollisuuden tuotteiden, erityisesti puhelinlaitteiden, kaupan heikko kehitys. Puhelin- ja radiolaitteiden vienti supistui viime vuonna kaksi prosenttia 33 miljoonasta kappaleesta 30,7 miljoonaan kappaleeseen.

Loppuvuodesta myös metallien perusteollisuuden kasvun hiipuminen painoi sekä viennin että tuonnin kasvua alaspäin. Koneiden, laitteiden ja kulkuneuvojen ulkomaankauppa kasvoi viime vuonna kuitenkin selvästi.

EU:n osuus Suomen koko viennistä väheni viime vuonna 57 prosentista 56,8 prosenttiin ja tuonnin osuus EU:sta lisääntyi 55,6 prosentista 56 prosenttiin. Tuonti kahdesta merkittävästä EU:n ulkopuolisesta maasta Yhdysvalloista ja Norjasta väheni.

Suomen suurin vientimaa oli Saksa, jonka osuus viennistä oli 10,9 prosenttia. Suurimmat tuontimaat olivat Venäjä ja Saksa 14,1 prosentin osuuksilla. Ruotsi oli toiseksi suurin vientimaa ja kolmanneksi suurin tuontimaa. Venäjän osuus sekä tuonnissa että viennissä lisääntyi vuoden jälkipuoliskolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Takoma varoittaa konkurssiriskistä

    2. 2

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      ”Italian ongelmia ei voi verrata EU:n pankkikriisiin”

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää