Itä-Timor on luomumpi kuin Suomi

Suomi häviää jopa Itä-Timorille, kun verrataan luonnonmukaisen viljelyn osuutta koko maatalousalasta.


Itä-Timoria lukuun ottamatta luomun kärkimaat löytyvät Euroopasta, kertoo Finfood tiedotteessaan. Luomun osuus on suurin kääpiövaltio Liechtensteinissa, jossa luomua on lähes kolmannes maatalousalasta.

Seuraavaksi luomuimmat ovat Itävalta ja Sveitsi, joissa luomun osuus on yli kymmenen prosenttia. 6,6 prosentin osuudellaan Suomi häviää Itä-Timorille, jossa luonnonmukaisesti viljellyn maan osuus on 7 prosenttia.

Köyhän Itä-Timorin tärkein vientituote on kahvi, ja maa tuottaa lähinnä luomukahvia ja reilun kaupan kahvia. Luomuun ajauduttiin, koska viljelijöillä ei ole varaa torjunta-aineisiin. Esimerkiksi amerikkalainen kahvilaketju Starbucks on hankkinut kahvia Itä-Timorista.

Luomuviljeltyä alaa on myös Italiassa, Virossa, Kreikassa, Portugalissa, Ruotsissa ja Latviassa enemmän kuin Suomessa.

Luomuruuan markkinat ovat kaksinkertaistuneet tällä vuosituhannella. Kysyntä kasvaa teollistuneissa maissa nopeammin kuin tuotanto.

Luomutuotteista 95 prosenttia myydään Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Tärkeimmät yksittäiset markkinat ovat Yhdysvallat, Saksa, Britannia, Ranska ja Italia.

Sveitsiläiset ostavat luomua asukasta kohden eniten, 102 eurolla vuodessa. Suomalaisten luomuostokset ovat vain 15 euroa asukasta kohden.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    10. 10

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää