Maavoimat ulkoistaa satoja työpaikkoja kunnossapidostaan

Maavoimat ulkoistaa ensi vuoden alusta noin 660 työpaikkaa kunnossapidostaan tätä varten synnytetylle yritykselle, Millogille. Varuskuntakorjaamot ja huoltolat jäävät edelleen puolustusvoimille.
Taloudelliset seikat eivät puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan ratkaisseet maavoimien kunnossapidon osittaista ulkoistamista. Esimerkiksi kustannussäästöissä ei ollut juurikaan eroa vaihtoehtoon, joka olisi merkinnyt puolustusvoimien oman toiminnan kehittämistä.

– Vaihtoehto luo selkeän tilaaja–tuottaja-mallin sekä yhdistää teollisuuden puolustusvoimien toimintaan jo rauhan aikana, mikä vahvistaa poikkeusoloihin varautumista sekä huoltovarmuutta, Häkämies totesi Helsingissä torstaina.

Työntekijät siirtyvät valtiolta yritykselle niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.

Puolustusministeriö ja Millog solmivat ulkoistamista koskevan aiesopimuksen myöhemmin tässä kuussa. Sopimusehtojen mukaan yritys ei voi irtisanoa tai lomauttaa henkilöstöä tuotannollis-taloudellisista syistä neljän vuoden aikana.

Tosin sekä puolustusvoimien että Millogin kunnossapitotehtävissä työskentelevien määrä vähenee tulevina vuosina pääasiassa luonnollisen poistuman takia. Niinpä vuonna 2016 puolustusvoimissa on nelisensataa ja Millogilla viitisensataa tämän alan työntekijää.

Tätä nykyä maavoimien kunnossapidossa työskentelee reilut 1 300 henkeä.

Ulkoistamissopimus on kahdeksanvuotinen, ja sen arvo on noin 54–63 miljoonaa euroa vuodessa.

Ulkoistamissopimus kattaa kaiken maavoimien kunnossapitovastuulla olevan materiaalin räjähteitä sekä vaatetus- ja lääkintätarvikkeita lukuun ottamatta.

Yhtäkään varikkoa ei lopeteta kokonaan. Ulkoistamisen jälkeenkin puolustusvoimille jää eri varikoille 250 varasto- ja vartiointihenkilöstöön kuuluvaa työntekijää.

Jos maavoimat jatkaisi kunnossapitoaan nykyisen käytäntönsä mukaisesti, vuoden 2016 kustannuksiksi on arvioitu 145 miljoonaa euroa. Ministeri Häkämies uskoo, että ulkoistamispäätös tuo tähän kymmenen prosentin säästön.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää