Taalapurilainen vei Burger Kingin oikeuteen

Useita kehnosti menestyneitä Burger King -ravintoloita pyörittänyt perhe on haastanut pikaruokajätin oikeuteen Yhdysvalloissa. Perheen mukaan ketjun halvat hinnat tekivät menestymisen Manhattanilla mahdottomaksi.
Burger King -ravintoloita franchise-periaatteella pyörittäneet sisarukset Elizabeth ja Luan Sadik sanovat kanteessaan, että he pyysivät ketjulta lupaa hintojen nostamiseen New Yorkin keskikaupungilla sijainneissa ravintoloissaan.

Sadikit maksoivat Yahoo Finance -sivuston mukaan Grand Central -aseman lähellä sijainneesta ravintolastaan 18 000 dollarin eli vajaan 12 000 euron kuukausivuokraa. Sitä eivät ravintolan tulot riittäneet sisarusten mukaan kattamaan, kun ruokalistalla oli yhden dollarin hintaisia hampurilaisia.

Burger King on aiemmin myöntänyt esimerkiksi lentokentillä ja muissa kalliissa tiloissa toimiville ravintoloille luvan jättää tarjouskampanjat huomiotta.

Sadikeja Burger King kuitenkin kielsi nostamasta hintoja, minkä vuoksi sisarukset panivat kahden kannattamattoman ravintolansa ovet säppiin.

Ketju vastasi ryhtymällä oikeudellisiin toimenpiteisiin, joiden tavoitteena oli lopettaa myös Sadikin perheen kaksi muuta Burger King -ravintolaa. Viimeinen niistä sulki ovensa kuusi viikkoa sitten.

Nyt sisarukset ovat vuorostaan nostaneet kanteen Burger Kingiä vastaan. He vaativat yhtiötä korvaamaan osan ravintoloiden aiheuttamista tappioista.

Burger King pitää Sadikien kannetta perusteettomana.

– Meillä ei ole mitään todisteita siitä, että tarjoustuotteet olisivat heikentäneet ravintoloiden kannattavuutta, hampurilaisjätin edustaja Keva Silversmith sanoi Yahoo Finance -sivuston mukaan.

Silversmithin mukaan ketjun sisäiset selvitykset päin vastoin osoittavat, että tarjouskampanjat parantavat kannattavuutta.

Sadikien asianajaja myönsi, että edullisen hintatason kaupungeissa tarjouskampanjat voivat toimia. Hänen mukaansa tilanne on kuitenkin toinen New Yorkissa, jossa kalkkunaleipä ei irtoa missään viittä dollaria halvemmalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    7. 7

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää