Kartta- ja paikkatietoa yrityksille Karttagolta

Verkkokauppojen rakentaja Smilehouse Oy eriytti kartta- ja paikkatietopalvelut omaksi yritykseksi, Karttago Oy:ksi. Sen toimitusjohtajaksi nimitettiin Jukka Salminen.


Karttago toimittaa ja ylläpitää räätälöityjä kartta- ja paikkatietoratkaisuja, joiden avulla yritykset parantavat näkyvyyttään ja asiakaspalveluaan sekä tehostavat liiketoimintaansa, Smilehouse tiivistää.

Karttago taitaa esimerkiksi www-kartat asiakkaiden ohjaamiseksi yritysten toimipaikkoihin, mobiilit karttaratkaisut matkapuhelimiin ja autonavigaattoripalvelut esimerkiksi mainonnan kohdistamiseksi liikkuvalle asiakaskunnalle.

- Uudistuksella haluamme varmistaa Karttagon liiketoiminnan voimakkaan kasvun ja riippumattomuuden muista Smilehouse-konsernin toiminnoista, kertoo Smilehousen toimitusjohtaja Tapio Talvisalo. Myös toiminnan myyntiä oli pohdittu.

Logica (aiemmin WM-data) osti Karttakone Oy:n viime vuoden lopulla vahvistaakseen asemaansa Suomen sähköisten karttapalveluiden markkinoilla. Karttakone on satsannut paljon paikkatiedon online-ratkaisuihin.

Talvisalo kertoo, että Smilehousekin neuvotteli Karttakoneen kanssa mahdollisesta yhdistymisestä ennen päätöstä yhtiöittää oma toiminta Karttagoksi. Karttakoneen päätyminen Logicalle ei vaikuttanut päätökseen, vaan prosessi oli käynnistynyt jo aikaisemmin.

Yksi Karttagon pääkilpailijoista on Affecto.

- Markkinoilla on tapahtunut paljon viimeisen kahden vuoden aikana. Kun liiketoiminta tuli meille Keltaisten Sivujen kautta [vuonna 2004], niin ei hirveästi vielä tapahtunut, mutta Googlen mukaantulon ja kännyköiden kehittymisen myötä on markkinoilla menty lujaa, Talvisalo taustoittaa.

- Nyt ollaan vielä aika alkuvaiheessa. Uskon, että paikkatietoa tullaan integroimaan bisnesjärjestelmiin paljon nykyistä enemmän esimerkiksi markkinoinnin tai myynnin avuksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    6. 6

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää