Valikko

Venture Cup: virtuaalinen vaatekaappi odottaville äideille

Venture Cup -liiketoimintasuunnitelmakilpailu palkitsi toisessa vaiheessaan parhaat liiketoimintasuunnitelman luonnokset. Voittajiin lukeutui muun muassa odottaville äideille suunnattu virtuaalinen vaatekaappi, mutta pääpalkinto meni kuopiolaiselle Numcorelle, joka tuottaa teollisuusprosesseja kolmiulotteisesti kuvantavia mittalaitteita.


Numcoren mittalaitteissa yhdistetään uudella tavalla mallinnus ja mittaukset, Venture Cup -raati arvioi. Yhtiö tuottaa sensoreita, joilla aikaisemmin vaikeasti kontrolloitavia prosesseja voidaan tarkkailla ja säätää jatkuvasti. Sensoreilla voidaan mitata nesteen tai lietteen tasalaatuisuutta ja näin ollen tarkkailla esimerkiksi teollisuuslaitosten ympäristöpäästöjä.

Yrityksen tavoitteena on nopeasti laajentua Suomesta myös kansainvälisille markkinoille.

- Olemme satsanneet paljon yritystiimiimme, ja nyt meillä on mukana huippuryhmä, jossa on alan huippututkimusta, teollisuuden osaamista sekä myynnin ja rahoitusalan ymmärrystä. Suomessa alan tutkimusta on tehty viisitoista vuotta, ja nyt vasta tutkimuksen tuloksia voidaan alkaa tuottaa myytäväksi tuotteeksi, toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen huomauttaa.

- Meillä on ollut paljon tukijoita matkan varrella, ja nyt haluamme osaltamme olla yhteiskunnallisena vaikuttajana. Ympäristöarvot ja yhteiskuntavastuu ovat meille tärkeitä asioita, emmekä aio lähteä hakemaan kustannussäästöjä viemällä tuotantoa pois Suomesta. Tällä hetkellä haemme yrityksellemme pääomasijoittajaa, Lehikoinen jatkaa tiedotteessa.

Sama firma oli palkittujen joukossa myös kilpailun ykkösvaiheessa, jolloin valittiin parhaat liikeideat.

Jo useamman vuoden pyörinyt Venture Cup jakoi eilen kunniaa myös luomuvauvanruokaa tuottavalle yritykselle, 0,025 asteen päähän absoluuttisesta nollapisteestä pääsevälle jäähdytyslaitteelle sekä yritykselle, joka tuottaa kosmetiikkaa ilman kemikaaleja.

Lisäksi palkittiin pääkaupunkiseudun Beautiful9, joka tarjoaa odottaville äideille virtuaalisen vaatekaapin, josta juhla- ja bisnesasut saa edullisesti käyttöönsä. Periaatteessa kyse olisi siis toteutuessaan internetissä toimivasta pukuvuokraamosta.

- Markkinoilla ei selvästikään ole hyvää ratkaisua meidän asiakaskunnallemme tämän tyyppistä pukeutumista varten, Sami Granfors Beautiful9:sta kommentoi.

Palkittujen valinnassa painotettiin muun muassa liikeidean innovatiivisuutta ja asiakashyötyä, markkinoita ja kannattavuutta, liiketoimintamallia ja organisaatiota, sekä liikeidean toteutettavuutta. Palkintosumma jokaiselle palkitulle oli 4000 euroa. Numcore palkittiin lisäksi 2000 euron ympäristö- ja turvallisuuslisäpalkinnolla.

- Tällä kilpailukierroksella erottuivat sellaiset suunnitelmat, joissa liikeideasta ja sen toteutuksesta oli jo varhaisessa vaiheessa alettu keskustella myös potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Liikeidea tai yritys ei ole koskaan valmis. Muuttuvilla markkinoilla yrityksen tulee olla jatkuvasti ketterä ja muuntautumiskykyinen ja tämä toimintamalli tulee olla käytössä jo liiketoiminnan suunnitteluvaiheessa, sanoo tuomariston edustaja Moaffak Ahmed.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    7. 7

      Italian pankkien osakkeet rymylaskussa

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Omakotitaloissa hintahyppäys pk-seudulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää