Kalli tyrmää sellutehtaan sosialisoinnin

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli tyrmää kemijärveläisten ajatuksen pakkolunastaa Stora Enson sellutehdas.


Kansanedustaja Timo Kalli (kesk.) ei innostu Kemijärven kaupungin ehdotuksesta pakkolunastaa metsäyhtiö Stora Enson sellutehtaan maa-alue itselleen.

– Se on tuhoon tuomittu hanke eikä välttämättä palvele kokonaisuutta, sanoo Kalli.

Helsingin Sanomien mukaan tiistaina kokoontuva kaupunginhallitus esittää ympäristöministeriölle, että Kemijärven kaupungille myönnetään lupa pakkolunastaa Kemijärven sellutehdas rakennuksineen, koneineen ja laitteineen.

Pakkolunastusta perustellaan sillä, että tehdas on välttämätön huolehdittaessa kaupungin väestön työpaikoista ja toimeentulosta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Heikki Nivalan mukaan pakkolunastuslaki mahdollistaa tällaisen toiminnan. Kalli on eri mieltä.

– Mielestäni laki ei anna siihen mahdollisuutta, sanoo Kalli.

Ja vaikka laki sallisikin hankkeen, sotii suunnitelma monia periaatteita vastaan. Lisäksi se antaisi investoijille erikoisen kuvan Suomesta sijoituskohteena.

– Meillä on omistusoikeus ollut aika kova asia. Ainakin minä toimin niin, että se olisi sitä jatkossakin, sanoo Kalli.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    7. 7

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    8. 8

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    9. 9

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    10. 10

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää