Tietoenator tyrmää tarjouksen liian pienenä

Tietoenator ei pidä osakkeistaan tehtyä tarjousta yhtiön oikeaa arvoa vastaavana.


Tietoenatorin hallitus on jättänyt Cidron Servicesin tarjousta koskevan tiedotteen. Tietoenator sanoo selvittävänsä yhtiön muita vaihtoehtoja.

– Tutkimme asian yksityiskohtaisesti, mutta hallituksen alustavan näkemyksen mukaan tarjous, joka on tehty ilman yhtiön myötävaikutusta, ei vastaa Tietoenatorin osakkeiden todellista arvoa, toteaa Tietoenatorin hallituksen puheenjohtaja Matti Lehti.

Tietoenatorin hallitus mainitsee tiedotteessaan, että tarjottu hinta on 6,2 prosenttia korkeampi kuin TietoEnatorin osakkeen 6 kuukauden kaupankäyntivolyymilla painotettu keskikurssi. Cidron Services mainitsee omassa tiedotteessaan, että tarjouksessa on 38 prosentin preemio osakkeiden päätöskurssiin 19.3.2008.

Cidron Servicesin ilmoituksen mukaan tarjouksen toteuttaminen edellyttää, että tarjouksen hyväksyvät osakkeenomistajat, jotka edustavat vähintään 90 prosenttia Tietoenatorin osakkeista ja äänistä.

Ehtona on myös, että tarjouksen edellyttämä rahoitus on Cidron Servicesin käytettävissä tarjouksen toteuttamishetkellä. Tarjouksen mukaisen tarjousajan odotetaan alkavan 2. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Goldman Sachs puhui Helsingin pörssin laskuun

    8. 8

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää