Pendelöijä tienaa paremmin

Asuinkuntansa ulkopuolella työssä käyvät eli niin sanotut pendelöijät ansaitsevat jopa kolmanneksen enemmän kuin asuinkunnassaan työskentelevät.
Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksen mukaan pendelöijät ansaitsivat vuonna 2005 keskimäärin 30 200 euroa. Asuinkunnassaan työssä käyvän keskitulot jäivät 22 900 euroon.

– Pendelöivien ansiotuloissa oli huomattavaa hajontaa. Esimerkiksi Kauniaisissa asuva pendelöijä ansaitsi jopa 60 000 euroa, kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä Tilastokeskuksesta kertoo.

Kauniainen pitää kärkisijaa pendelöijien määrässä. Kauniaisten verotettavista työtuloista lähes yhdeksänkymmentä prosenttia kertyy kunnan ulkopuolella ansaituista euroista. Kauniainen on myös malliesimerkki siitä, miten työssäkäynti ja asuminen ovat nopeasti eriytyneet toisistaan.

Tilastokeskuksen mukaan koko maassa yli 760 000 työllistä käy työssä asuinkuntansa ulkopuolella. Yleensä he ovat nuorempia ja paremmin koulutettuja kuin asuinkuntansa sisällä työskentelevät.

– Esimerkiksi pääradan varrella asuu runsaasti yksineläviä naisia, jotka tekevät hoitoalan työtä asuinkuntansa ulkopuolella, Myrskylä sanoo.

Myrskylän mukaan asumisen hinta ei ole ainoa pendelöintiä selittävä tekijä. Pendelöintiin vaikuttavat myös esimerkiksi lasten päivähoitotilanne ja harrastusmahdollisuudet. Suurin osa pendelöijistä on nuoria lapsiperheitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää