Posti vähättelee Ruotsin ja Tanskan liittoa

Ruotsin ja Tanskan postilaitoksen yhdistyminen ei hetkauta Suomen Itellaa. Itella ostaa mieluummin kuljetusyrityksiä Itämeren alueelta.
Ruotsin ja Tanskan postilaitos kertoivat tiistaina yhdistävänsä postilaitoksensa. Uuden yhtiön omistavat Ruotsin ja Tanskan valtiot ja sijoitusyhtiö CVC Capital Partners. Pääkonttori tulee Tukholmaan.

Pohjoismaisten postien yhdistyminen tuli yllätyksenä Suomen postin eli Itellan valtio-omistajalle. Omistajaohjausyksikön ylijohtaja Pekka Timonen sanoo, että Ruotsi ja Tanska eivät ole kysyneet Suomen postia mukaan liitokseen.

– Meillä Itellasta ei saa myydä osakettakaan ilman eduskunnan lupaa. Se on varmaan hillinnyt yhteydenottoja.

Itellan konsernijohtaja Jukka Alho ei ole erityisemmin kiinnostunut koko yhdistymishankkeesta, vaikka Suomen eduskunta myöntyisi yrityskauppoihin. Alho sanoo, että Itellalla on jo toimintaa Ruotsissa ja Tanskassa.

– Me olemme mieluummin itse aktiivinen osapuoli. Olemme ostaneet logistiikka- ja informaatiologistiikkayrityksiä.

Alho pitää kahden maan postilaitoksen yhdistämistä kuitenkin merkittävänä ennakkotapauksena. Aiemmin ei ole nähty, että kahden eri maan postilaitosta liittyvät yhteen.

– Tällaisia tulee varmasti lisää ja tulee myös postilaitosten pörssilistauksia.

Alho uskoo, että Tanskassa ja Ruotsissa muutokseen on pistänyt vauhtia pääomasijoittaja CVC. Pääomasijoittaja etsii sijoitukselleen uusia kasvumahdollisuuksia. Etenkin Tanskan posti on keskittynyt perinteiseen postinjakelijan rooliin. Ruotsin posti on jo ryhtynyt hakemaan kasvua logistiikka-alasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    2. 2

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    6. 6

      5 suurta muutosta eläkkeisiin – katso, miten eläkeikäsi muuttuu

    7. 7

      Saksassa lasketaan jo EKP:n jättielvytyksen tappioita

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sipilä: Hallitus ei puutu työmarkkinajärjestöjen sopimustilanteeseen

    10. 10

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää