Valikko

Yrittäjä kammoaa yhä nettiin menoa

Vain 14 prosenttia suomalaisyrittäjistä tarjoaa palveluitaan tai tuotteitaan verkossa, arvioi teleyhtiö Elisa. Yrittäjät eivät luota verkkokaupan maksujärjestelmiin, eivätkä he halua käyttää aikaa edes kotisivujen ylläpitoon.


Suomalaisyritykset ovat verkottumisessa enää vain hivenen verran pidemmällä kuin entiset itäblokin maat Liettua, Slovenia ja Puola. Teleyhtiö Elisa tutki yrittäjäasiakkaidensa uuden verkkotekniikan käyttöä ja hämmästyi.

– Lähes jokainen yrittäjä tänä päivänä käyttää internetiä, mutta meitä yllätti että näin harva on vienyt sinne omaa liiketoimintaansa. Meillä nettiin menevien yritysten määrä on ollut jopa hivenen laskussa, kertoo Elisan yritysasiakkaista vastaava johtaja Harri Kivimäki.

Elisan arvion mukaan Pohjolan nettiedistynein maa on Tanska, jossa jo kolmasosalla firmoista on kaupallista toimintaa verkossa. Norja tulee ihan sen kannoilla. Ruotsalaisyrityksistäkin kohta jo joka neljäs löytyy netistä.

Suomi on 14 prosentillaan suurinpiirtein samalla tasolla Viron kanssa. Tosin virolaisyrittäjien netti-innostus on kasvanut niin, että sikäläiset firmat hurahtavat ohi milloin tahansa.

– Yrittäjistä 58 prosenttia perusteli nettiinmenon lykkäämistä muun muassa sillä, etteivät he vielä luota verkkokaupassa maksamiseen. Kuitenkin samat ihmiset aika varmasti hoitavat omat pankkiasiansa netin kautta, Kivimäki ihmettelee.

Hieman yli puolet yrittäjistä kertoi Elisalle, ettei heillä olisi aikaa verkkokaupan tai edes kotisivujen ylläpitämiseen.

37 prosenttia sanoi, ettei omilta työntekijöiltä löydy alan osaamista, eivätkä he tunne ketään palveluntarjoajaa jolle homman voisi tyrkätä.

Operaattoreillakin ja alan palveluyhtiöillä on syytä katsoa peiliin –- tai ainakin tarjoomuksiiinsa.


– Joka neljäs haastateltu oli sitä mieltä, että esimerkiksi verkkokaupan perustaminen on yhä liian työlästä, sanoo Kivimäki.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Sipilä: Suomella on mahdollisuus saada Saksa kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää