Valikko

Matkailuala kestää heikon dollarin

Heikko USA:n dollari vähentää yhdysvaltalaismatkailijoiden määrää, mutta ala voi hyvin.
Dollarin heikkeneminen leikkaa näillä näkymin jonkin verran yhdysvaltalaisten matkustamista Suomessa. Vaikutukset ovat kuitenkin vähäiset koko matkailualaan.

– Varmasti dollari tulee vaikuttamaan amerikkalaisten kongressimatkailuun. Amerikkalaisten osuus Suomessa käyvistä kongressivieraista on kuitenkin niin pieni, että vaikutukset alaan eivät ole suuret, sanoo kongressialaa markkinoivan Finland Convention Bureaun toimitusjohtaja Tuula Lindberg.

Esimerkiksi kansainvälisissä järjestötapahtumissa Suomessa kävi viime vuonna 61 000 ulkomaalaista, joista vain noin 3 500 oli Pohjois-Amerikasta.

Muutos on huomattu jo hotelleissa.

– Amerikkalaisten osuus väheni jo marraskuussa, mutta heidän osuutensa on niin pieni, että vaikutukset koko hotellitoimintaamme ovat vähäiset, sanoo Restelin hotellitoimialan johtaja Jari Laine.

Viime vuonna yhdysvaltalaiset olivat viidenneksi suurin ryhmä suomalaisissa hotelleissa noin 216 000 yöpymisellä. Kovimmassa kasvussa ovat venäläiset, joilla oli noin 850 000 yöpymistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    7. 7

      HS: Marimekon kangas on kopio ukrainalaisesta maalauksesta

    8. 8

      Suomi altavastaajana – roaming-neuvotteluissa alkaa ratkaiseva vääntö

    9. 9

      Näin Marimekko hehkutti: "Vahva puheenvuoro suomalaisuudesta"

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää