TDC Hosting Suomen it-ulkoistuksen markkinoille

TDC-konserniin kuuluva TDC Hosting laajentaa toimintansa Suomeen ja Ruotsiin. Kohderyhmää ovat erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset. Suomen maayhtiön johtoon on nimitetty Jarkko Sipilä, joka on aiemmin vastannut Microsoftilla Suomen pk-asiakkuuksista.
TDC Oy on tarjonnut hosting-palveluita Suomessa jo vuodesta 1999, jolloin yritys oli nimeltään Song Networks. Nyt perustettu TDC Hostingin suomalainen tytäryhtiö ottaa huolehtiakseen myös yhtiön aiemmat suomalaiset asiakkuudet.

- TDC Hosting on toimittanut it-ulkoistuspalveluita Tanskassa yli kymmenen vuoden ajan. Pohjoismaiset markkinat kasvavat nyt erittäin nopeasti ja vuonna 2007 TDC Hosting kasvoi yli 40 % Tanskan markkinoilla. Tavoitteenamme on saavuttaa kuuden prosentin markkinaosuus Suomen kasvavista hosting-markkinoista tulevan kolmen vuoden aikana, TDC Hosting Tanskan toimitusjohtaja Jesper Bak Olesen toteaa tiedotteen mukaan.

Kuluvan vuoden aikana TDC lupaa tuplata konesalinsa kapasiteetin, perustaa palveluorganisaation Suomeen ja kehittää tuote- ja palvelutarjontaansa asiakkaidensa kasvavien tarpeiden mukaiseksi.

- Yhä useammat pienet ja keskisuuret asiakkaat haluavat ostaa esimerkiksi Microsoft-ohjelmistoja palveluna, mikä on konsernimme ominta osaamisaluetta. Uskon, että myös monet suomalaiset ohjelmistoyhtiöt kaipaavat markkinoille uutta, luotettavaa b2b-markkinoihin keskittyvää hosting-kumppania, Sipilä sanoo.

TDC Oy, entinen TDC Song, on osa tanskalaispohjaista, kansainvälistä TDC-konsernia. TDC:n liikevaihto oli vuonna 2007 noin 5,3 miljardia euroa. TDC:llä on maayhtiöt kaikissa Pohjoismaissa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    4. 4

      Varoitus terveyssovelluksista – ”Osa kehittäjistä kuin käärmeöljykauppiaita”

    5. 5

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    9. 9

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää