Valikko

Suomi hävisi Tanskalle it-valmiuksissa

Suomi romahti tuoreimmassa e-valmiusvertailussa kärkikymmenikön ulkopuolelle, 13:nneksi. Ruotsi ja Tanska menestyivät Pohjoismaista parhaiten Economist Intelligence Unitin vuosittaisessa EIU e-readiness rankings -tutkimuksessa.


EIU:n e-readiness rankings -tutkimus kartoittaa sähköisten palveluiden ja internetin käytön levinneisyyttä sekä sähköisen liiketoiminnan edellytyksiä lähes 70 valtiossa eri puolilla maailmaa.

Vuoden 2008 tutkimuksessa kehitys eri maiden valmiustasoissa on noussut viime vuoteen verrattuna. Listan kärkipään ja huonoimmin menestyneiden välinen ero on kaventunut entisestään. Kehitys viitannee raportin mukaan siihen, että digitaalinen kuilu teollisuus- ja kehittyvien maiden välillä on pienentynyt, joskin hitaammin kuin aiempina vuosina.

Myönteinen kehitys ei kuitenkaan kerro koko totuutta, vaan kärkikymmenikössä on havaittu huomattavia muutoksia. Edellisvuosina kärkipaikkaa pitänyt Tanska on pudonnut neljä sijaa ollen nyt viides. Suomi ei myöskään kyennyt säilyttämään asemiaan kymmenen parhaan joukossa, vaan tämän vuoden sijoitus on kolmastoista.

– Suomen valmiustaso on polkenut paikallaan viime vuodet ja olemme putoamassa länsieurooppalaiselle keskitasolle. Suomen vahvuudet ovat sen sosiaalisissa, kulttuurisissa ja liiketoiminnallisissa ympäristöissä. Kehittämisen varaa kuitenkin on erityisesti tietoliikenne- ja teknologiarakenteissa ja siinä, miten kuluttajat ja yritykset hyödyntävät sähköisen liiketoiminnan mahdollisuuksia, kertoo IBM:n julkishallinnon toimialasta Suomessa vastaava Kalle Äänismaa.

Äänismaa kehottaakin Suomea panostamaan jatkossa tilanteen parantamiseksi tietoliikenneyhteyksiin niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla sekä parantamaan julkisen hallinnon sähköisiä palveluita niin taloudellisin sijoituksin kuin teknisin ratkaisuin.

Tähän päästään Äänismaan mukaan kehittämällä erityisesti yksityisen sektorin ja julkishallinnon välistä yhteistyötä ja hakemalla Suomen julkishallinnon oloihin sopivia hyviä käytäntöjä johtavista maista ja edistyksellisiltä toimialoilta.

Yhdysvallat on EIU:n raportin mukaan maailman edistyksellisin tietoyhteiskunta. Toiselle sijalle nousi vuoden 2007 neljäs, Hong Kong.

Tietoliikenneyhteyksien kehitys etenkin joissakin kehittyvissä maissa, kuten Latinalaisen Amerikan maissa, on hälyttävän alhaista. Saudi Arabia, Thaimaa ja Egypti ovat sen sijaan parantaneet sijoitustaan juuri tietoliikenneyhteyksien kehittymisen ansiosta.

Tutkimuksen metodologia ja tarkat maakohtaiset luvut on luettavissa osoitteessa http://www.eiu.com/sponsor/ibm/e-readinessrankings2008 olevasta raportista

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      1 600 työntekijää jättää Ericssonin vapaaehtoisesti

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    6. 6

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    7. 7

      Yksi asia sai Nordean uskomaan kasvuun: ”Se ratkaiseva tekijä”

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää