Nokia romahti Pohjois-Amerikassa

Pohjois-Amerikan markkinat kohtelevat Nokiaa kaltoin. Tammi-maaliskuussa Nokia toimitti USA:n markkinoille vain 2,6 miljoonaa puhelinta. Tämä on hurja heikennys sekä edellisen vuoden tammi-maaliskuuhun että loka-joulukuun toimitusmääristä.
Nokia on tehnyt töitä Pohjois-Amerikan markkinaosuuden eteen. Se on sanonut tulosten näkyvän tämän vuoden puolella. Hukkaan on mennyt uurastus

Nokian kappalemääräiset toimitukset viimeisellä vuosineljänneksellä Pohjois-Amerikassa vuosina 2004 – 2007 ovat liukuneet alamäkeen. Vuonna 2004 loka-joulukuussa toimitusten määrä oli 8,0 miljoonaa, 2005 9,8 miljoonaa, 2006 5,9 miljoonaa ja vuonna 2007 5,1 miljoonaa.

Nokian osuus älypuhelimissa on kutistunut niin, ettei sitä enää edes noteerata Pohjois-Amerikan tilastoissa. Yhteensä Symbian-pohjaisten puhelimien osuus tässä luokassa on kutistunut alle viiteen prosenttiin.

Nokia roikkuu mukana Kiinan
kasvavilla markkinoilla


Kiinaan Nokia toimitti 21 miljoonaa puhelinta. Se on 33,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta silti se tuskin riittää nostamaan Kiinan markkinaosuutta Nokian globaalille tasolle.

Kiinassa Nokia toimitti vuoden 2004 viimeisellä neljänneksellä 5,9 miljoonaa matkapuhelinta. 2005 luku nousi 9,5 miljoonaan, 2006 14,6 miljoonaan ja viime vuoden loka-joulukuussa 20,2 miljoonaa.

Kiinan suurin myyntipiikki osuu kiinalaisen uuden vuoden tienoille, joten sen olisi pitänyt heijastua myös Nokian ensimmäisen vuosineljänneksen toimituksissa. Myynti kasvoi kuitenkin vain neljä prosenttia loka-joulukuusta.

Suljettu markkina ja cdma
ovat myrkkyä Nokialle


Nokian seikkailu Qualcommin hallitsemassa cdma-maailmassa on ollut lähinnä surkuhupaisaa ajanvietettä, kun sitä vertaa yhtiön muuten niin vahvaan kännykkäbisnekseen. Tämä näkyy selkeänä heikkoutena kaikilla cdma-markkinoilla Intiaa lukuun ottamatta. Itse cdma-lyhettä ei edes mainita Nokian neljännesvuositiedotteessa.

Latinalainen Amerikka on luopumassa cdma-verkoista ja tämä on tuonut Nokialle valtavasti nostetta. Kasvu oli vuodessa 63 prosenttia, joskin loka-tammikuusta se taantui 11,2 prosenttia.

Cdma-pohjaiset markkinat näyttävät menestyvän parhaiten tavalla toisella suljetuilla markkinoilla. Koreassa, jossa valtiolla ja suuryhtiöillä on ollut vahva yhteinen ote telemarkkinoista, vasta aloitellaan oven avaamista muun maailman operaattoreille ja puhelinvalmistajille.

Japanissa on luja operaattorivalta, joka ulottuu myös puhelinten kehitykseen. Siellä toiseksi suurin operaattori haastaa cdma:lla Docomon wcdma-palvelun. Ulkopuoliset valmistajat eivät ole kummankaan operaattorin verkoissa saaneet suurta jalansijaa.

Kiinassakin on valtio on päättänyt, Yhdysvaltain hallituksen kovan lobbauksen jälkeen, että osan maan matkapuhelinverkoista pitää perustua cdma-teknologiaan.

Kiinan osuus raahaa
globaalin markkinaosuuden perässä



Nokian markkinaosuuden suhteellinen mataluus johtuneekin juuri, ettei se ole Kiinassakaan onnistunut cdma-puhelinten myynnissä samalla tavalla kuin gsm-wcdma-puhelinten kohdalla.

Nokian markkinaosuus Kiinassa oli viime vuonna 30 prosenttia. Loka-tammikuussa sen markkinaosuus oli 35,3 prosenttia Analysys Internationalin mukaan. Samsungin osuus oli 13,2 prosenttia.

On kaksi tapaa, joilla Nokia voi saada markkinaosuutensa kasvuun USA:n, Korean ja Japanin suurilla ja rahakkailla markkinoilla. Nokian on muututtava niin, että se pääsee yhteistyöhön näitä markkinoita hallitsevien operaattorien kanssa. Vaihtoehtoisesti markkinoiden on avauduttava niin, että laitevalmistajat pääsevät myymään kännyköitä suoraan loppukäyttäjille.

Analyytikot ovat jo vuosia patistaneet Nokiaa taipumaan operaattorien syleilyyn. Talousluvut kuitenkin näyttävät todistavan omapäisen jäykkäniskaisuuden puolesta. Nokia näyttää pysyvän kannattavuus- ja markkinaosuuslukujen kärjessä. Kun taas Motorola, Pohjois-Amerikan markkinajohtaja ja valmistajista taipuisin, yrittää löytää ostajaa omalle matkapuhelinyksikölleen.

Kännykkäkauppaa käydään
maaotteluhengessä



Kännyköiden markkinaosuuksista käytävä kilpailu näyttää herättävän samanlaisia tunteita kuin maiden väliset urheilukilpailut. Ruotsalaiset ovat sitoutuneet japanilais-ruotsalaiseen Sony Ericssoniin ja antaneet sille markkinajohtajuuden omassa maassaan. Koreassa Samsung on vahvoilla. Business Weekin verkkosivuilla lukija kommentoi vuonna 2006 kun Motorola oli vahvimmillaan:

- Nokian nouseminen Motorolan ohitse Pohjois-Amerikassa on yhtä todennäköistä kuin sen, että Motorola hakkaisi Nokian Suomessa.

Todellisuudessa Nokia on kuitenkin hieman lähempänä Motorolan selättämistä kotitantereella, sillä Suomessa Nokian markkinaosuus on 90 prosenttia. Motorolan osuuden Suomessa voisi pyöristää nollaan prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    4. 4

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    5. 5

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    10. 10

      Omatoimisuuden kasvu näkyy – valitukset lentolipuista lisääntyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää