Sony Ericssonin tulos heikkeni selvästi

Japanilais-ruotsalaisen matkapuhelinvalmistajan Sony Ericsson tulos heikkeni selvästi tammi–maaliskuussa verrattuna vuodentakaiseen.
Sony Ericssonin alkuvuoden tulos ennen veroja jäi 193 miljoonaan euroon verrattuna edellisvuoden 362 miljoonaan euroon. Sony Ericsson varoitti jo maaliskuun puolivälissä tuloksen heikkenemisestä. Yhtiö selvittää tiedotteessaan, että tuloksen heikentyminen johtuu korkeista tuotekehityskustannuksista ja vertailukauden erityisen hyvästä tuloksesta.

Liikevaihto jäi 2,7 miljardiin euroon, kun vuotta aiemmin sitä kertyi 2,9 miljardia. Kahdeksan prosentin lasku johtui yhtiön mukaan hidastuneesta markkinakasvusta keskihintaisten ja kalliiden puhelinten markkinoilla, joilla yhtiöllä on vahva markkina-asema.

Sony Ericsson toimitti tammi–maaliskuussa 22,3 miljoonaa matkapuhelinta verrattuna vuodentakaiseen 21,8 miljoonaan.

Puhelinten keskihinta (ASP) oli 121 euroa. Vuotta aiemmin keskihinta oli vielä 134 euroa. Bruttomarginaali oli neljännellä neljänneksellä 29,2 prosenttia.

– Ensimmäisen vuosineljänneksen tuotejulkistuksemme on otettu hyvin vastaan ja odotamme positiivista vaikutusta niistä vuoden toiselle neljännekselle, toimitusjohtaja Dick Komiyama toteaa yhtiön osavuositiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Ekonomin palkka 5 000 e/kk – vastavalmistuneiden palkoissa isoin hyppy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää