Sampo Pankki hyvittää neljän kuukauden palvelumaksut

Tietojärjestelmän ongelmien kanssa painineen Sampo Pankin varatoimitusjohtaja Maarit Näkyvä luonnehtii pankkinsa palvelua huonoksi.


Sampo Pankki poistaa kaikilta henkilöasiakkailta kuukausiluonteiset palvelumaksut neljäksi kuukaudeksi.

Hyvitettäviin maksuihin kuuluvat kaikki kesä–syyskuussa veloitettavat käyttötilipaketit ja korttien kuukausimaksut sekä jatkuvan rahastosäästämisen merkintäpalkkiot.

Sampo Pankin varatoimitusjohtaja Maarit Näkyvä toteaa pankin tiedotteessa, että kuluneen kuukauden palvelutasoa ei saa tekemättömäksi vain anteeksipyytämällä.

– Suoraan sanoen palvelumme on ollut huonoa. Nyt meillä on vain yksi vaihtoehto: olla selkeästi parempi, Näkyvä sanoo.

Pankki lupaa lähettää kaikille henkilöasiakkailleen aiheesta kirjeen, eikä asiakkaalta edellytetä mitään toimenpiteitä.

Pankki korostaa tiedotteessaan, että hyvitys ei vaikuta varsinaisiin korvausvaatimuksiin.

Kuluttajavirasto pitää hyvänä sitä, että pankki hyvittää palvelumaksuja. Viraston mukaan jää kuluttajien arvioitavaksi, onko hyvitys riittävä koettuun vahinkoon nähden.

Virasto muistuttaa myös, että Sampo Pankilta voi hakea korvausta välittömistä taloudellisista vahingoista. Näitä ovat esimerkiksi puhelin- ja matkakulut, konttorissa laskujenmaksusta aiheutuneet palvelumaksut ja laskunmaksun myöhästymisestä aiheutuneet viivästyskorot.

Korvausta voi hakea Sampo Pankin verkkosivuilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää