Valikko

Leipäjonot venyvät nyt jo Yhdysvalloissakin

Ruoan kallistuminen ja talouden heikkeneminen on ajanut kymmeniä miljoonia Yhdysvaltain vähävaraisia leipäjonoihin. Liittovaltion ruokakuponkien tai avustusjärjestöjen ruokajakelujen varassa ruokailee jo kymmenkunta prosenttia amerikkalaisperheistä.
Entistä useampi yhdysvaltalaisperhe joutuu turvautumaan liittovaltion ruokakuponkeihin tai avustusjärjestöjen ruoka-apuun saadakseen riittävästi syödäkseen. Leipäjonot ovat jo nyt pidempiä kuin vuosiin ja ne kasvavat nopeasti.

Yhdysvaltain vähäosaisten nopeasti heikkenevästä ruokahuollosta kirjoittaa perjantain Financial Times. Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan nälkäongelma on arkitodellisuutta jo miljoonissa amerikkalaisperheessä.

Ruoan hinta on noussut nopeasti ja paljon, kun monen peruselintarvikkeen hinta on noussut maailman elintarvikeraaka-aineiden markkinoilla. Myös öljy on kallistunut voimakkaasti, mikä on kasvattanut kansalaisten polttoainelaskua – ja osaltaan kutistanut ruokarahaa. Samaan aikaan talouskasvun hidastuminen on heikentänyt työllisyystilannetta.

Ruoka-apua tarvitsee 30
miljoonaa amerikkalaista


Kongressin budjettitoimisto on arvioinut, että ensi vuonna 28 miljoonaa kansalaista hakee ruokaostostensa maksamiseen liittovaltion ruokakuponkeja. Määrä olisi suurempi kuin yhtenäkään vuonna sitten kuponkijärjestelmän käynnistämisen 1960-luvun lopussa.

Ruoka-avustuksen ammattilaiset luonnehtivat FT:lle kongressin kuponkiennustetta liian varovaiseksi. Asiantuntijoiden mukaan ruokakuponkien käyttäjiä on jo nyt nuo ennustetut 28 miljoonaa.

Nälkäisiä on todellisuudessa vielä enemmän, sillä asiantuntijoiden mukaan ruokakuponkoja hakee vain noin 65 prosenttia sellaisista perheistä, joilla olisi taloudellisen asemansa puolesta oikeus ruokakuponkeihin.

Arviolta 35 miljoonaa amerikkalaista eli noin kymmenen prosenttia Yhdysvaltain kotitalouksista kärsii ravinnon puutteesta.

Valtakunnallisen avustusjärjestön mukaan ilmaisen ruoka-avun hakijoita on nyt noin 25 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Avustusjärjestöjen leipäjonoista ruokaa hakee säännöllisesti noin 13 miljoonaa työikäistä amerikkalaista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää