Kemijärven sellutehtaan viimeinen vuoro

Kemijärven Stora Enson sellutehtaan sellukattilat kiehahtivat viimeisen kerran lauantaina. Tunnelmat ovat tehtaalla haikeat.


Aamuvuoroon tulleet työntekijät hoitivat työvuoronsa rauhallisesti, mutta haikein mielin. Tehtaan johtaja Tapio Ylikangas kiittelee työvuoron sujumista.

– Työntekijöillä on takanaan todella raskas talvi, mutta siitä huolimatta kaikki on sujunut ammattitaidolla ja vastuullisesti aivan tänne loppuun saakka, Ylikangas kehuu tehtaan työntekijöitä.

Heti aamuvuoron jälkeen alkoi tehtaan alasajo, joka kestää useampia päiviä. Viikonvaihteen aikana tehtaan eri toiminnot ja prosessit pysäytetään. Kylmilleen tehdasta ei kuitenkaan jätetä, vaan tiloja lämmitetään toisella kattilalla toukokuun 20. päivään asti. Työntekijöiden työvuorot jatkuvat vielä kevään ajan.

– Tehdas ajetaan alas moitteettomasti, jotta voimme käynnistää sen uudelleen, Kemijärven massaliikkeen johtaja Juha Pikkarainen sanoo.

Lauantaina tehtaan johtajan ääni on rauhallinen ja haikeakin, vaikkei hän suostunut erittelemään omia tunteitaan.

– Yli kolmekymmentä vuotta olen tässä tehtaalla ollut, ja viimeiset kolmekymmentä viikkoa on ollut hyvin haastavaa aikaa. Olen sanonut kysyjille, että palataan tähän asiaan vuonna 2028, johtaja naurahtaa.

Ylikangas kiittelee sitä, että Kemijärvellä vaikeat ja raskaat asiat on hoidettu asiallisesti. Henkilökohtaisuuksiin hänen mukaansa ei ole menty, vaikka tunteet ovat olleet kuumat.

– Tämä kertoo siitä, että ihmisillä on korkea moraali. Asiat hoidetaan asioina.

Tehdasta odottaa
purkaminen


Stora Enso on ilmoittanut, että tehtaan laitteiden purkaminen alkaa välittömästi, kun tuotanto on ajettu alas. Perjantaina Kemijärven massaliike julisti purkutyöt saartoon. Tarkemmista saartotoimista ei ole vielä kerrottu, mutta yksi mahdollisuus on saartaa tehdas ihmisketjulla. Pikkaraisen mukaan lopulliset saartotoimet konkretisoituvat tulevalla viikolla.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen antoi lauantaina tukensa saartotoimille ja Kemijärven kaupungin halulle pakkolunastaa tehtaan tilat. Hallitus käsittelee pakkolunastusasiaa keskiviikkona.

Massaliike odottaa myös EU:n komission selvitystä siitä, rikkooko Stora Enso kilpailulakeja, kun se kieltäytyy myymästä tehdasta muille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      Euroopan pörssit lähtivät nousuun Italian vaalituloksen jälkeen

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää