Okmeticin alkuvuoden tulos putosi

Kiteenkasvattaja Okmeticin tulos heikkeni selvästi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vuodentakaisesta, mutta liikevaihto pysyi lähes viime vuoden tasollaan.
Okmeticin tulos ennen veroja jäi tammi–maaliskuussa 1,6 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin tulosta syntyi 2,3 miljoonaa.

Osakekohtainen tulos oli 0,10 euroa, kun vertailujaksolla se oli 0,14 euroa. Liikevoittoprosentti laski 15,5 prosentista 14,9 prosenttiin.

Liikevaihto laski viime vuoden 17,3 miljoonasta eurosta 17 miljoonaan euroon.

Teknologiamyynnin ajoittainen tuloutuminen aiheuttaa jaksottaisiin tuloksiin Okmeticin mukaan merkittävää vaihtelua.

Vuoden 2008 ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon yhtiö arvioi olevan noin 34 miljoonaa euroa ja liiketuloksen noin 12 prosenttia liikevaihdosta.

Puolijohteiden myynti
polki paikallaan


Anturiteollisuuden kysynnän kasvu oli Okmeticin mukaan vuoden alkukuukausina vakaata. Mikroantureiden kysyntä kehittyi kohtuullisen hyvin. Puolijohteiden myynti oli tammi–helmikuussa viime vuoden tasolla.

Piikiekkojen toimitusmäärien kasvu kohdistui suuriin 300 millimetrin kiekkoihin. Pienempien, Okmeticille tärkeiden 100–200 millimetrin puolijohdekiekkojen toimitusmäärät jäivät alalla vallitsevan käsityksen mukaan alkuvuonna hieman edellisvuoden vastaavaa aikaa pienemmiksi.

Suojauksista huolimatta yhtiö on alttiina valuuttakurssien vaihtelulle.

Puolijohdemarkkinoiden syklisyys vaikuttaa tällä hetkellä heikentävästi puolijohdekiekkojen kysyntään. Ocmetic uskoo kysynnän vahvistuvan vuoden loppupuolella.

  • Osavuositulokset

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Lakimiesten kuukausipalkka kohosi 5480 euroon – aloittelijan keskipalkka 3950 euroa

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    8. 8

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    9. 9

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    10. 10

      EK esittää ylärajaa päivähoitomaksuille ja vaatii lisää innovaatiorahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää