Valikko

Sähköinen laskutus tuo 2.8 miljardin euron säästöt Suomeen

Keskuskauppakamarin laskelmien mukaan sähköiseen laskutukseen siirtyminen voisi tuoda suomalaisille yrityksille jopa 2,8 miljardin euron vuotuiset säästöt.
- On selvää, että tällaista tehostamista tarvitaan juuri nyt, kun kustannukset muuten ovat nousussa, kertoo Keskuskauppakamarin sähköisen kaupan valiokunnan puheenjohtaja Bo Harald.

Sähköisessä laskutuksessa laskuttaja lähettää maksajalle paperisen laskun sijaan sähköisen laskun. Lähettävässä ja vastaanottavassa yrityksessä sähköinen lasku käsitellään suoraan yhteensopivissa laskutus- ja taloushallintajärjestelmissä, jolloin käsittelystä poistuu välivaiheita ja manuaalista työtä. Näin säästetään kustannuksia ja nopeutetaan maksuja.

Kuluttajille ja pienyrityksille sähköinen lasku tarkoittaa esimerkiksi verkkopankkiin tulevaa laskua. Tällöin tili- ja viitenumerot ovat laskussa valmiina ja asiakas vain tarkastaa ja hyväksyy laskun. Tämäntapaisilla palveluilla voidaan myös lähettää laskuja ilman järjestelmäinvestointeja ja tietoteknistä osaamista. Yhä useammat laskujen vastaanottajat yksityisellä ja julkisella sektorilla vaativat yrityksiä laskuttamaan sähköisesti.

- Sähköisissä laskuissa, kuten muissakin sähköisissä palveluissa, on olennaista huomioida asiakkaan näkökulma. Palvelujen pitää olla ennen kaikkea helppokäyttöisiä ja edullisia. Asiakkaalle voitaisiin lähettää tieto verkkopankkiin saapuneesta e-laskusta esimerkiksi tekstiviestillä, sanoo lakimies Jaakko Turunen Keskuskauppakamarista.

- Myös turvallisuudesta puhutaan paljon, vaikka siinä ei ole juurikaan esiintynyt haasteita. Sähköisesti välittyvä aineisto on paremmin suojattu kuin paperilla liikkuva, huomauttaa Harald.

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan sähköisen laskutuksen edistämistä ja nopeaa käyttöönottoa. Työryhmän kokoonpanossa ja sitä kautta työssä korostuu asiakkaiden näkökulma. Ministeriön tavoitteena on nostaa Suomi EU:n kärkimaihin sähköisten laskujen käytössä.

- Koska tekniikka sähköiseen laskutukseen on jo olemassa, odotamme työryhmältä konkreettisia toimia, joilla e-laskujen käyttö lisääntyisi nykyistä nopeammin. Yksi tehokas toimenpide on, että edistykselliset laskujen vastaanottajat asettaisivat takarajan paperilaskujen käytölle, toteaa Harald.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    10. 10

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää