Keskuspankki etsii jarruja asuntokuplalle

Yhdysvaltain keskuspankki pohtii radikaalia linjamuutosta, jonka seurauksena pankki estäisi jatkossa etukäteen kiinteistöjen hintakuplan syntymisen.
Yhdysvaltain keskuspankki Fed etsii keinoja, joilla se voisi hillitä etukäteen liiallista luotonantamista ja sen seurauksena syntyvää varallisuuskuplaa. Keinovalikoimaan voisivat kuulua nykyistä tiukempi sääntely ja tiukempi korkoase.

Financial Timesin uutisoima suunnitelma olisi radikaali muutos entisen pääjohtajan Alan Greenspanin oppiin, että keskuspankkien ei pidä estää varallisuuskuplaa.

Greenspanin mukaan keskuspankkiirit eivät voi tunnistaa kuplaa ennen kuin se räjähtää silmille. Siksi keskuspankkien toimet aiheuttaisivat Greenspanin mukaan enemmän harmia kuin hyvää.

Myös nykyinen pääjohtaja Ben Bernanke on vastustanut aiemmin keskuspankin aktiivista roolia. Nyt Greenspanin opit ovat maksaneet riittävän monta miljardia, että myös Bernanke on alkanut entistä avoimemmin pohtia vaihtoehtoja.

Siitä huolimatta Bernanke epäilee edelleen keskuspankin mahdollisuutta vaikuttaa tilanteeseen korkoaseen avulla.Toisaalta keskuspankin sisällä on FT:n tietojen mukaan entistä vahvempia voimia, jotka haluavat lisätä sääntelyä estääkseen kuplien syntymisen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    4. 4

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää