Luomutilojen koko kasvanut

Samalla luomutilojen määrä on pudonnut viidessä vuodessa noin neljänneksellä.
Luomutilojen määrä maassamme on vähentynyt, mutta samalla niiden koko on kasvanut. Keskikokoisella luomutilalla on peltoa noin 38 hehtaaria, eli kymmenisen prosenttia tavanomaisia tiloja enemmän, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tuore raportti.

Viime vuonna luomutiloja oli vajaa 3 800, kun niitä viisi vuotta aiemmin oli noin 5 000. Kaikkiaan luomuviljelyssä on Suomessa tätä nykyä yli 130 000 hehtaaria.

Luomueläintuotantoa harjoitetaan noin 480 tilalla. Tuotantosuunnista eniten ovat kasvaneet naudan- sekä lampaanlihantuotanto. Luomurehua valmisti kaksitoista viljelijää ja luomuelintarvikkeita noin 380 toimijaa.

Eviran raportin mukaan viime vuonna luomuvalvonnassa ei havaittu merkittäviä poikkeamia eikä väärinkäytöksiä.

Evira valvoo luomumaataloustuotantoa, -rehuja sekä -elintarvikkeita. Sen sijaan luomualkoholijuomien valvonnasta vastaa Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontakeskus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Suomalainen elektroniikkayhtiö sai sopimuksen Piilaaksoon – kurssi +5,0 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää