Finnairin lentäjät äänestävät palkoista

Finnairin lentäjät vievät uutta työehtosopimusta koskevan esityksen jäsenäänestykseen.
Finnairin lentäjiä edustava Liikennelentäjäliitto pitää jäsenäänestyksen uudesta työehtosopimuksesta 27. toukokuuta. Puheenjohtaja Timo Willberg sanoo, että jäsenten mielipiteen kysyminen kuuluu liiton perinteisiin.

– Olemme yleensä halunneet alistaa sopimuksen neuvoa-antavaan jäsenäänestykseen. Äänestyksen järjestäminen ei olisi onnistunut aiemmin.

Työehtosopimus oli tänään esillä liiton valtuuston kokouksessa. Sekä työntekijöiden että työnantajien edustajat ovat puoltaneet valtakunnansovittelijan luona syntynyttä sopimusta.

– Meillä sopimusehdotus herätti tunteita puolesta ja vastaan.

Willberg ei kerro tarkemmin sopimuksen sisällöstä. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan lentäjät onnistuivat neuvottelemaan pitkille lennoille lisää vapaapäiviä. Heidän palkankorotusvaatimuksensa oli 24,5 prosenttia seuraavalle kolmelle vuodelle.

Finnairin lentäjät ovat sopineet valtakunnansovittelijan ja työnantajan kanssa, etteivät he harrasta painostustoimia ennen jäsenäänestystä. Lentäjät olivat neuvottelujen aikana ylityökiellossa. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Nuorista miehistä liki viidennes ei tee töitä eikä opiskele – ”Hälytyskellojen pitäisi soida”

    8. 8

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    9. 9

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    10. 10

      Saksa vihjailee suunnitelma B:stä Kreikan varalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää