Valikko

Suurta maitoalea ei sittenkään luvassa

Keväällä nähdyt maidon kuluttajahinnan korotukset Suomessa eivät välttämättä tulevaisuudessa muutu reippaiksi alennuksiksi, vaikka EU vapauttaa asteittain maitokiintiöitä ja siten lisää maidon tarjontaa markkinoilla.


EU:n maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel totesi tiistaina, että maitokiintiöt ovat poistumassa EU:sta vuonna 2015. Tätä ennen kiintiöitä kasvatetaan prosentti vuosittain vuosina 2009–2013.

Kiintiöiden vapauttaminen voi nostaa maidon tarjontaa ja sitä kautta laskea maidon maailmanmarkkinahintoja.

Tuottajat kuitenkin pelkäävät, että kiintiöiden poistuminen syö maidontuotannon kannattavuutta Suomessa.

– Arviot tuottajahinnan alenemisesta ovat vaihdelleet 10–20 prosentin välillä, sanoo Pellervon Taloudellisen Tutkimuskeskuksen eli PTT:n tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen.

Maitokiintiöiden lisäämisen sijasta monet maidontuottajat saattavat lopettaa kokonaan toimintansa.

– Meillä on tuotettu selvästi alle maakiintiön ja tuotannosta luopuminen on viime vuosina kiihtynyt, kertoo Pyykkönen.


Vähenevä
raaka-aine vaikuttaa


Periaatteessa maidon maailmanmarkkinahinnan alenemisen pitäisi näkyä Suomessakin kuluttajilla, mutta näin ei välttämättä käy kaikissa maitotuotteissa – ainakaan, jos suomalaismaidosta alkaa olla tuotannon pienenemisen vuoksi pulaa.

– Se ei automaattisesti merkitse hinnan laskua joissain tuotteissa, vaan saattaa jopa nostaa hintoja. Jos raaka-ainetta on vähemmän, yksikkökustannukset tuotannossa kasvavat. Jos tuotteita joudutaan tuomaan ulkomailta, esimerkiksi kuljetuskustannukset lisääntyvät, kertoo Valion johtaja Annikka Hurme.

Ulkomailta tuonti koskisi todennäköisesti esimerkiksi juustoja ja jugurtteja, sen sijaan tuoremaito pysyisi edelleen kotimaisena.

– Nestemäisten maitotuotteiden kulutus on noin yksi kolmasosaa maidonkulutuksesta. Siinä on tällainen ruokakulttuurinen Itämeri-suoja, sanoo Pyykkönen ja muistuttaa, että siihen on vielä pitkä matka, että Suomessa alettaisiin merkittävästi juoda esimerkiksi pitkään säilyvää keskieurooppalaista iskukuumennettua maitoa.

Pyykkönen ei usko, että tuoremaito Suomesta loppuisi, vaikka maidontuotanto vähenisikin. Tuotantoa kun on tällä hetkellä yli oman tarpeen ja siitä 30–40 prosenttia menee vientiin.

Pyykkönen on optimistisempi kuin Hurme ja arvioi, että maidon kuluttajahinta saattaa myös Suomessa halveta, mikäli maailmanmarkkinahinnat laskevat. Alennus kuluttajille toki saattaa olla tuntuvasti pienempi kuin tuottajahintojen lasku.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    8. 8

      Supercell on nyt lähes yhtä arvokas kuin UPM

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää