Viestintävirasto pistää Digitan digi-tv-hinnastot uusiksi

Viestintävirasto velvoittaa Digitaa korjaamaan hinnoittelunsa niin, että kaikki digitaalisista televisiolähetyspalveluista perittävät maksut perustuvat kustannuksiin. Yhtiön tulee toimittaa virastolle elokuun puoliväliin mennessä mennessä uusi digitaalisten televisiolähetyspalvelujen hinnasto.
Lisäksi Digitan on toimitettava selvitys siitä, miten perittävät maksut on johdettu palvelun tuottamisesta aiheutuneista kustannuksista, Viestintävirastosta kerrotaan.

Viestintävirasto on kevään aikana selvittänyt Digita Oy:n digitaalisten televisiolähetyspalvelujen hinnoittelun säädöstenmukaisuutta ja maksujen kustannusperusteita.

Viestintäviraston selvitysten mukaan Digitan yleisimmin käytössä olevien digi-tv-lähetyspalvelujen hinnat perustuvat palveluista aiheutuneisiin kustannuksiin ja sisältävät kohtuullisena pidettävän pääoman tuoton. Lähetysajankohtaan, lähetysnopeuteen tai sopimuskauteen perustuvia hintoja ei kuitenkaan pidetty kustannuksiin perustuvina ja syrjimättöminä.

Digitalla on vuonna 2004 voimaan tulleen huomattavan markkinavoiman päätöksen mukaan velvollisuus hinnoitella digitaaliset tv-lähetyspalvelut kustannussuuntautuneesti ja syrjimättömästi. Virasto tutki Digitan maksujen kustannusperusteita myös tv-yhtiöiden selvityspyynnön perusteella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    2. 2

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    3. 3

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    6. 6

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    7. 7

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    8. 8

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    9. 9

      New York Times: Yhdysvaltojen talous ei kasva Trumpin lupaamaa tahtia

    10. 10

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää