StatoilHydro sulki öljynporauslautan öljyvuodon vuoksi

Pohjoismaiden suurin öljyn- ja kaasuntuottaja, norjalainen StatoilHydro on pysäyttänyt tuotannon Pohjanmerellä sijaitsevalla öljynporauslautalla öljyvuodon takia. Lautalta on lennätetty pois liki 160 henkeä.
Vuoto on StatoilHydron mukaan saatu kuriin, eikä räjähdysvaaraa enää ole. Tilanne Bergenistä länteen sijaitsevalla Statfjord A -lautalla on kuitenkin yhä epäselvä ja vakava, kerrotaan yhtiöstä.

Suurin osa lautan työntekijöistä on evakuoitu turvaan räjähdysvaaran takia.Öljynporauslautta kuuluu StatoilHydro -yhtiölle. Vuotava lautta sijaitsee Statfjordin öljy- ja kaasukentällä.

Öljyvuoto on niin suuri, että paikalle on hälytetty avuksi öljyntorjunta-aluksia.

Kukaan ei ole loukkaantunut vakavasti, mutta kaksi työntekijää on yhtiön mukaan saanut oireita kaasusta.

Tuotanto laskenut
vuosien mittaan


Vaaratilanteeseen johtanut vaurio pääsi ilmeisesti syntymään huoltotöiden aikana.

Statfjordin öljykenttä oli aikoinaan Pohjanmeren suurin öljykenttä. Tuotanto on kuitenkin laskenut reippaasti huippuvuodesta 1987, jolloin se tuotti 850 000 tynnyriä öljyä päivässä. Nykyinen tuotantomäärä on noin 150 000–160 000 tynnyriä öljyä päivässä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    9. 9

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää