Valikko

Pärstäkerroin lisää työsuhde-etuja

Työsuhde-etujen jakoperusteet ovat kirjavat, vaikka työnantajat vakuuttavat etupolitiikan läpinäkyvyyttä. Auto-, puhelin- ja lounasedut ovat edelleen suosituimpia työsuhde-etuja.


Työsuhde-etuja saatetaan jakaa työntekijöille edelleen pärstäkertoimen mukaan.

Akavan lakimiehen Maria Löfgrenin mukaan yhdenvertaisuusvaatimusten takia työnantajan etupolitiikalla pitäisi olla läpinäkyyyttä. Todellisuudessa tilanne vaihtelee.

– Kyllähän autoetu edelleen tulee pitkälti pärstäkertoimen mukaan toiselle ja toiselle ei, vaikka kuinka tekisivät samantyyppistä työtä, Löfgren sanoo.

Myös työntekijöiden asenteet etuja kohtaan vaihtelevat.

– Raha on edelleen kannustin numero yksi, Löfgren sanoo.

Autoedun osalta innokkuus vaihtelee Löfgrenin mukaan paljon. Jollekin autoetu voi olla yksi tärkeimmistä tekijöistä, kun toisille käyttöedulla ei ole mitään arvoa.

Etujen kokonaismäärä
miltei ennallaan


Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n työmarkkinatutkimuksen mukaan puhelinedut ovat lisääntyneet ja autoedut hieman vähentyneet.

Vuoden 2001 tutkimuksessa puhelin tai matkapuhelinetu oli 61 prosentilla ja vuoden 2006 tutkimuksessa 69 prosentilla vastaajista.

Vapaa autoetu väheni vuosien 2001 ja 2006 välillä 13 prosentista 10 prosenttiin.

Työmarkkinatutkimuksesta vastaava Tekniikan Akateemisten liiton TEK:n asiamies Teuvo Muhonen sanoo, että etuja lisätään hyvinä aikoina palkitsemisen nimissä. Huonoina aikoina etuja karsitaan ainakin alemmilta organisaatiotasoilta.

Myös Akavan Löfgrenin mukaan takavuosina oli selkeästi nähtävissä, että etujen jakamisen käytännöt vaihtelivat suhdanteiden mukana. Kaikesta ylimääräisestä karsitaan ensimmäiseksi, jos tarve karsimiselle tulee, Löfgren järkeilee.

Ekonomiliiton työsuhdelakimies Timo Voutilainen arvioi, että suhdanteiden vaihtelu voi näkyä autoetujen myöntämisessä. Nykyinen, epävarma suhdannetilanne ei ole ainakaan vielä näkynyt etujen antamisessa.

Fazerin henkilöstöjohtaja Pekka Heinänen ja Nordean henkilöstöpalvelut-yksikön johtaja Anna-Maija Vihula kieltävät, että heillä etuja leikattaisiin suhdanteiden mukaan.

Heinäsen mukaan esimerkiksi harrastuskerhojen toiminnalle pyritään takaamaan pitkäjänteisyys. Harrastaminen on myös yrityksen etu, joten siihen kannustetaan suhdanteista riippumatta.

Autot niitä
tarvitseville


Auto- ja kännykkä- ja lounasedut ovat edelleen tyypillisimmät työsuhde-edut. Etenkin autoedun antaminen on pitkälti harkinnanvaraista.

Heinänen ja Vihula kertovat, että puhelin- ja autoedut annetaan Fazerilla ja Nordeassa henkilöille, jotka tarvitsevat niitä työssään. Myyntitykkien ja muiden liikkuvien työntekijöiden autoetu rajoittuu käyttöetuun. Vapaa autoetu on varattu yleensä johtajille.

Puhelimen ja auton lisäksi sekä Fazer että Nordea tarjoavat työntekijöiden käyttöön edullisesti loma-asuntoja. Lisäksi molemmat yhtiöt tukevat harrastekerhoja rahallisesti.

Yrityksen omat edut
kilpailuvalttina


Tavanomaisten henkilökuntaetujen lisäksi useilla yrityksillä on toimialaan liittyviä etuja, jotka usein ovat koko henkilöstön käytössä.

Yksi merkittävimmistä Nordean eduista on henkilöstörahasto, johon työntekijät saavat osuuksia pankin menestyksen mukaan. Nordea myös tarjoaa henkilöstölleen etuja pankkipalveluissa ja alennusta lainoista. Henkilökunnan käytössä on myös oma pankkikonttori.

Fazerin työntekijöiden parhaita etuja ovat henkilökuntamyymälät, joissa yhtiön omia tuotteita myydään pilkkahintaan.

Kaikilla yhtiöillä oman toimialan tuotteet eivät luontevasti käy henkilökuntaeduiksi. Tilintarkastus- ja konsulttipalveluja tarjoava Ernst & Young paikkaa oman alan etujen vähäisyyttä tarjoamalla kattavasti yleisiä etuja. Lähes kaikilla työntekijöillä on käytössään muun muassa pesulapalvelut, laajakaista ja puhelinetu. Lisäksi työterveydenhuolto on hyvin kattava, kertoo henkilöstökoordinaattori Mia Akrén Ernst & Youngilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    3. 3

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    4. 4

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    5. 5

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    6. 6

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    9. 9

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    10. 10

      Ikean tulos paisui +20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      Yle: Anttilan lahjakortteja yhä ulkona 800 000 eurolla – vielä ehdit velkoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää