Valikko

Maailman suurin omakuva olikin mielikuvitusta

Ruotsalaisopiskelijan nettisivuilleen postittaman tunnustuksen mukaan kuriirifirma ei kuljettanut pakettia missään vaiheessa.


Laajaa huomiota kerännyt Biggest drawing in the world -projekti on osoittautunut huijaukseksi.

– Tämä on fiktiivinen työ, Erik Nordenankar kirjoittaa projektin nettisivuilla.

Maailmalla levinneiden uutisten mukaan Nordenankar olisi toteuttanut mittasuhteiltaan poskettoman suuren omakuvan lähettämällä gps-laitteella varustetun matkalaukun maailmanympärysmatkalle.

Projektin nettisivuille tekemässään lisäyksessä Nordenankar kuitenkin kertoo, ettei matkalaukku todellisuudessa juuri liikkunut.

– Luulen, että projekti on mahdollista toteuttaa oikeasti, mutta äärimmäisen rajoitetun budjetin (noin 20 000 Ruotsin kruunua = 3 370 dollaria) vuoksi se ei ollut mahdollista, Nordenankar kirjoittaa.

Tukholmalaisessa Beckmansin muoti-, muotoilu- ja mainoskorkeakoulussa opiskelevan Nordenankarin projektia esiteltiin lukuisissa eri medioissa alkuviikosta. Projektista kertoi myös Digitoday.

Tuolloin projektin epäiltiin olevan kuriirifirman mainostempaus. Nettisivuilla olevassa videossa Nordenankar saattaa pakettia muun muassa kuriirifirman pakettiautossa ja lentokoneessa.

Nettisivuille tekemässään lisäyksessä Nordenankar sanoo projektin olevan hänen henkilökohtainen lopputyönsä korkeakouluun. Samalla Nordenankar kuitenkin myös kiittää kuriirifirmaa siitä, että tämä on päästänyt hänet kuvaamaan videota tiloihinsa.

Esimerkiksi Tietokone-lehti epäili Nordenankarin projektin aitoutta alusta lähtien. Lehti epäili muun muassa omakuvan piirtoviivojen sulavuuden aitoutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    5. 5

      ”Italian ongelmia ei voi verrata EU:n pankkikriisiin”

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Trump esitti kovaa Kiina-kritiikkiä ja nimitti konkarin maan suurlähettilääksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää