Uusi veikkausliike testaa Ruotsin pelimonopolin

Ruotsalainen online-pelifirma aikoo avata perjantaina veikkauspelejä myyvän liikkeen Tukholmaan. Yhtiö haluaa haastaa Ruotsin rahapelimonopolin.

Ruotsalainen online-veikkauspelejä tarjoava yhtiö Betsson aikoo avata liikkeen Tukholmaan. Yhtiö lupaa, että heidän liikkeestään saa vedoilleen paremmat kertoimet kuin valtion Svenska Spel -monopoliyhtiöstä.

Ruotsin pelilainsäädäntö sallii vain valtion, muutaman kansalaisjärjestön sekä raviyrittäjien järjestää raha- ja veikkauspelejä. Suomessa pelejä saavat järjestää vain Raha-automaattiyhdistys ja Veikkaus sekä hevospelejä Finntoto Oy.

Jäsenmaiden pelimonopolit ovat toistuvasti olleet EU:n kilpailuviranomaisten hampaissa. Myös Betsson sanoo EU-lakien olevan heidän puolellaan hankkeessa. Yhtiö on tuskastunut hitaasti etenevään poliittiseen prosessiin ja on siksi päättänyt edetä asiassa avaamalla liikkeen keskelle pääkaupunkia.

Rahapelejä valvova viranomainen ilmoitti lähettävänsä tarkastajan liikkeeseen heti sen avauduttua. Liikettä saattaa uhata ilmoitus poliisille tai sakot.

Ruotsin valtio on selvittänyt viime vuodesta lähtien, miten rahapelilainsäädäntöä voitaisiin uudistaa. Selvitystä on myös ehdotettu siitä, mitkä pelit ovat sopivia yksityisten yritysten järjestettäväksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää