Vaalirahasotku johti erovaatimukseen Rovaniemellä

Rovaniemen kunnallispoliitikot kiistelevät kunnanhallituksen puheenjohtajan Ari Ruotsalaisen (kesk) asemasta
Rovaniemen vaalirahoitussotkun selvittämiseksi on vaadittu jo päitä vadille. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Ari Ruotsalaisen (kesk) kytkeminen vaalirahoitussotkuun johti erovaatimusten esittämiseen.Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys maksoi Ruotsalaiselle viime eduskuntavaaleissa 10 000 euroa vaalitukea. Ruotsalainen ei päässyt läpi. Keskeinen taustavaikuttaja yhdistyksessä on Tapani Yli-Saunamäki.

Saunamäki toimii tätä nykyä Rovaniemelle kelkkatehdasta rakentavan Nova Groupin toimitusjohtajana. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) piti juhlapuheen tehtaan harjannostajaistilaisuudessa 5. toukokuuta.

Rovaniemen kunnallispolitiikassa mukana olevat kiistelevät nyt kunnanhallituksen puheenjohtajan Ari Ruotsalaisen asemasta. Hänen eroaankin on jo vaadittu. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Maarit Airaksinen (kok) pohtii tilannetta maltillisesti.

– Näen, että erovaatimuksista päättäminen on tällä hetkellä hänen henkilökohtainen asiansa, Airaksinen sanoo.

Hän korostaa, että jokaisen poliitikon on itse laitettava käsi sydämelle.

– Tämä on jokaisen henkilökohtainen asia miettiä, missä vaiheessa ja millä tavalla jäävää itsensä, hän toteaa. Hän vakuuttaa oman vaalirahoituksensa tarkastelun kestävän päivänvalon.

Rovaniemen valtuusto kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 9. kesäkuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Kreikan keskuspankki povaa 2,5 %:n kasvua tälle vuodelle

    10. 10

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    8. 8

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    9. 9

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää