Valikko

Ruotsalaispuolueiden nuoret vapauttaisivat tiedostovaihdon



Tekijänoikeudellisesti suojatun aineiston nettijakelua on Ruotsissa viimeisen kolmen vuoden ajan yritetty hillitä tiukalla lainsäädännöllä. Rikolliseksi leimautuminen ei kuitenkaan ole pelottanut tiedostovaihdon harrastajia. Keskustelu lain mielekkyydestä käykin jälleen kuumana.

Vasemmistopuolue päätti äskettäisessä puoluekokouksessaan kiivaan keskustelun jälkeen vaatia ei-kaupallisen tiedostovaihdon vapauttamista, vaikka on aiemmin ollut sitä vastaan. Myös hallituspuolueiden Allianssiin kuuluva keskustapuolue (Centerpartiet) on viikon mittaan ilmaissut tyytymättömyytensä vallitsevaan tilanteeseen. Puolue ehdottaakin nyt erityisen tekijänoikeuskomission perustamista, kuten Digitodayn Absolut-blogi tiistaina kertoi. Ympäristöpuolue (Miljöpartiet) on jo aiemmin asettunut tiedostovaihtajien tueksi.

Kaikkein innokkaimmin ei-kaupallisen tiedostovaihdon vapautta ja vallitsevan lain kumoamista ajavat eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt, kertoo tuore vertailu.

Svenska Dagbladet -lehden mukaan vain kristillisdemokraattien nuorisojärjestö sanoo ehdottomasti ei. Maltillisen kokoomuksen nuoret taas aikovat ottaa asiaan kantaa syksyllä.

Torstaina Ruotsin oikeusministeriössä järjestetään keskustelutilaisuus, jossa useat teleoperaattorit ja tekijänoikeusjärjestöt yhdessä pohtivat vapaaehtoispohjaisia ratkaisuja laittoman tiedostovaihdon hillitsemiseksi ja lailliselta pohjalta toimivien verkkopalveluiden edistämiseksi.

Kutsun tapaamiseen on esittänyt Ruotsin hallitus. Hallitus koostuu neljästä porvaripuolueesta, joista siis vain keskustapuolue on ilmaissut halunsa nykyisen lainsäädännön muuttamiseen. Laki säädettiin edellisen hallituksen aikana. Tuolloin valtaa pitäneet sosialidemokraatit eivät Svenska Dagbladetin mukaan ota kantaa siihen, pitäisikö ei-kaupallinen tiedostovaihto laillistaa, "koska eduskunnassa ei nyt käsitellä tällaista esitystä".

Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää