Pohjois-Suomea rokotetaan kalliimmilla katsastuksilla

Auton katsastaminen on keskinmäärin vitosen kalliimpaa Lapissa kuin Länsi-Suomessa. Halvin katsastusasema löytyi Joensuusta.


Autokatsastus on Pohjois-Suomessa hieman kalliimpaa kuin etelässä. Lapissa katsastus maksaa keskimäärin 51 euroa ja Länsi-Suomessa 47 euroa.

Hintahaitari ulottuu koko maassa 44 eurosta 56 euroon yhtä suurta poikkeusta lukuunottamatta. Joensuussa henkilöauton sai vertailun aikana katsastettua yhdessä liikkeessä 19 eurolla.

Katsastusten hinnat ovat nousseet selvästi kolmessa vuodessa. Esimerkiksi Länsi-Suomessa ja Oulun läänissä maksu on kallistunut lähes kymmenellä eurolla.

Lääninhallitukset Etelä-Suomen lääniä lukuunottamatta selvittivät henkilöautojen määräaikaiskatsastusten hintoja ympäri maata. Hinnoissa ei ollut mukana esimerkiksi pakokaasumittausta.

Muut työt kuten pakokaasumittaukset, muutoskatsastukset ja auton oman päästödiagnostiikan mittaukset vaihtelivat hinnaltaan selvästi enemmän kuin pelkkä katsastusmaksu.

Katsastusasemien kilpailu on Suomessa vapaata, joten asemat voivat määritellä itse hintansa. Tarkemmat tiedot kymmenistä vertailluista katsastusasemista lääneittäin löytyvät osoitteesta laaninhallitus.fi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    5. 5

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    9. 9

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    10. 10

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää