Mies säästää alusvaatteissa

Siistit ja tyylikkäät alusvaatteet tekevät itsevarman olon, mutta siitä ei monikaan välitä.


Keskivertomies omistaa 14 alushousut, ja hän luopuu housuistaan vasta kun ne alkavat reikiintyä. Näin kertoo tuore brittitutkimus.

Shokeraavampi tulos on se, että kolmannes brittimiehistä pitää samoja alusvaatteita päällään useamman päivän putkeen.

Kysely tehtiin Lakesiden ostoskeskuksessa yli tuhannelle miehelle. Essexiläisessä tavaratalossa ostosapupalveluita tarjoava Angela Poplett kommentoi tutkimuksen tuloksia ristiriitaisiksi. Yleinen ostoskäyttäytyminen kielii ihan muusta kuin housujen panttaamisesta.

– Miehet tuhlaavat yhä enemmän rahaa vaatteisiin, mutta alusvaatehylly on edelleen vaatekaapin pimeä nurkka. Edes Davif Beckhamin alusvaatemainokset eivät pysty kääntämään brittimiehen päätä, Poplett myöntää Echo Newsille.

Käännä alusvaatteet,
saat käyttöpäivän lisää

Yli puolet brittimiehistä sysää alusvaateostoksensa kokonaan puolisolleen tai äidilleen ja luottaa heidän valintoihinsa. Joka toinen mies ei osta itse alusvaatteitaan, jos tutkimukseen on uskominen.

Suurin osa miehistä, jotka pukevat samat kalsarit päällensä vielä seuraavanakin päivänä, kertoi kääntävänsä alusvaatteensa.

Neljä prosenttia brittimiehistä ei pidä alushousuja ollenkaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    2. 2

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    3. 3

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. 6

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    7. 7

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    8. 8

      5 suurta muutosta eläkkeisiin – katso, miten eläkeikäsi muuttuu

    9. 9

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    10. 10

      Lakimiesten kuukausipalkka kohosi 5480 euroon – aloittelijan keskipalkka 3950 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää