Valikko

Sonera selvisi nyt ilman irtisanomisia

Soneran yritysliiketoiminnan yt-neuvotteluissa ei sanottu ketään irti.
Teleyhtiö TeliaSonera on saanut päätökseen huhtikuun lopussa käynnistyneet yt-neuvottelut yhtiön Suomen yritysmyyntiyksikössä. Irtisanomisia ei jouduta tekemään.

TeliaSoneran mukaan työtehtävien uudelleenjärjestelyjen seurauksena kustannussäästötavoitteet saavutetaan ennakoitua pienemmillä henkilöstösupistuksilla.

Osaajakeskukseen
lähes 50 työntekijää


Neuvottelujen tuloksena 46 työntekijää siirtyy niin sanottuun osaajakeskukseen. Kaksitoista henkilöä sai uutta työtä yhtiön sisältä. Työtehtäviä väheni myös luonnollisen poistuman kautta. Lisäksi joitain määräaikaisia työsopimuksia ei enää jatkettu.

Neuvottelujen alkaessa TeliaSonerassa arvioitiin, että yritysmyyntiyksikön tuki- ja taustatoiminnoissa jouduttaisiin vähentämään enintään 80 työpaikkaa ja yritysasiakkaiden palveluun keskittyvässä Data Infossa enintään 25 työpaikkaa.

TeliaSoneran käyttämä osaajakeskus tarjoaa työntekijöille tukea työllistymiseen talon sisälle tai ulkoisille työmarkkinoille. Osaajakeskuksessa työntekijällä on käytettävissään normaalia irtisanomisaikaa pidempi ajanjakso työnhakuun ja uudelleen sijoittumiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    9. 9

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää