Lonkero saa kondomikylkiäisen

Juhannuksen alla kauppoihin ilmestyy kondomilla varustettuja suomalaisjuomia.


Seinäjokelainen panimo Mallaskoski jakaa kesän aikana 10 000 kondomia, jotka sille on lahjoittanut kondomeja markkinoiva Suomen RFSU.

Suomen RFSU ja Mallaskoski yrittävät kampanjallaan muistuttaa alkoholin ja ehkäisyvahinkojen yhteydestä.

– Meistä tämä on hyvä tapa tavoittaa nuoria ikään kuin heidän omassa ympäristössään, RFSU:n toimitusjohtaja Leif Grottell sanoo.

Panimopomo on
huolissaan seksitaudeista


Hänen mukaansa alkoholilla on usein osuutta asiaan, kun ehkäisy unohtuu. Suomessa sukupuolitautiklinikat täyttyvät keskikesän jälkeen, ja lapsia syntyy eniten juuri yhdeksän kuukautta juhannuksen jälkeen.

– On tärkeää, ettei kondomi vaurioidu, Grotell sanoo.

Neliskanttinen kondomipaketti on suojassa lonkerotölkin koveran pohjan alla, ja sitä suojaa teippi, jossa on käyttöohjeet.

Kampanjan idea tuli Mallaskoskelta, joka huolehtii myös kondomeiden turvallisesta kuljetuksesta ja varastoinnista. RFSU:n Kesäkumi-kampanjaan verrattuna lonkerojakelu on pientä. Kesä- ja talvikumikampanjat levittävät vuodessa pari sataa tuhatta kondomia Suomen nuorille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    9. 9

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    10. 10

      Aukioloaikojen mylläys jakoi ABC-asemat kahteen kastiin – "Muutoksia voi vielä tulla"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää