Valikko

Sirullinen henkilökortti vain murto-osalla

Noin 180 000 suomalaisella on tällä hetkellä kansalaisvarmenteen sisältävä sirullinen henkilökortti. Määrä on vain pieni murto-osa siitä, mihin Viestintävirasto uskoi vielä muutamia vuosia sitten, kirjoittaa sanomalehti Karjalainen.


Suomi oli vuonna 1999 maailman ensimmäinen maa, joka otti sähköisen henkilökortin käyttöön. Sähköisen tunnistautumisen mahdollistavia kansalaisvarmeinta on siis ollut tarjolla jo pitkään, mutta tilanne ei ole parantunut Västörekisterikeskuksen mukaan.

– Tällä hetkellä monessa EU-maassa mennään asian kanssa melkoista haipakkaa, mutta meillä ei, järjestelmäintegraattori Erkki Wuoma Väestörekisterikeskuksen varmennuspalvelut-yksiköstä kertoo Karjalaisen haastattelussa.

Wuoman mukaan kansalaisvarmenne on helpompi ja kehittyneempi tapa kuin tunnistautumiset verkkopankkien avulla.

- Se on erinomainen väline monenlaiseen tietoturvaan ja sen käyttämisellä pystyttäisiin saavuttamaan oikeasti merkittävää tehokkuuden ja tuottavuuden kasvua.

Ratkaiseva sysäys henkilökorttien – ja samalla kansalaisvarmenteiden – yleistymiselle on kuitenkin jo näköpiirissä. Jos henkilökortista tulee passiin verrattava matkustusasiakirja, saattaa moni valita sen jo kätevämmän kokonsa takia, Karjalainen arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    6. 6

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää