Valikko

Suomi ei pelkää neuvotteluiden hyytymistä

Kauppaneuvottelut voivat joutua hyllylle, mutta jatkuvat tavalla tai toisella, uskoo Suomen ulkoministeriö. Suomen rooli neuvotteluissa on ollut lähinnä tarkkaileva.
Ulkoministeriön EY:n yhteisen kauppapolitiikan yksikön johtaja Ilkka-Pekka Similä ei näe Dohan vapaakauppaneuvotteluiden olevan elämää suuremmassa risteyskohdassa. Hän sanoo, että samat argumentit neuvotteluiden loppumisesta on kuultu aikaisemminkin. Silti prosessi jatkuu jo seitsemättä vuotta.

Similän mukaan Suomessa vapaakauppasopimuksesta hyötyisivät erityisesti teollisuus ja palvelukauppa, joille avautuisi huomattavasti lisää markkinoita haitallisten tullien poistuessa. Sopimuksen merkitys ei kuitenkaan olisi mullistava, sillä todellisuus on jo kirinyt neuvotteluiden edelle.

– Palvelukaupassa liberalisaatio on jo pidemmällä kuin mihin maat ovat WTO:ssa sitoutuneet. Samoin teollisuustuotteissa sovelletaan monesti sovittua alempia tulleja, Similä sanoo.

Suomella on neuvotteluissa lähinnä seuraajan pesti, sillä kauppapolitiikka kuuluu Euroopan komission rooteliin. Neuvotteluja käydään kuitenkin myös unionin 27 jäsenmaan kesken, sillä jokaisella on hieman omat vaatimuksensa.

Monet ovat sanoneet unionin ajautuneet kriisiin Irlannin hylättyä kansanäänestyksessä Lissabonin sopimuksen. Erityisesti EU:n ulkoisen toimintakyvyn uskotaan kärsineen.

Similä ei kuitenkaan allekirjoita väitettä. Hän sanoo, ettei sopimus olisi muuttanut kauppapolitiikan osalta olennaista kysymystä toimivaltuuksista, eli kompetenssista.

– Päinvastoin komission kompetenssi olisi jonkin verran kasvanut, Similä huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    3. 3

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    4. 4

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    9. 9

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    9. 9

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää