Valikko

Piia-Noora Kauppi FK:n toimitusjohtajaksi

Europarlamentaarikko Piia-Noora Kauppi on valittu Finanssialan keskusliiton toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään vuoden 2009 alussa.
Europarlamentaarikko Piia-Noora Kauppi (kok.) sanoo siirtyvänsä nyt mielellään "lobbauksen kohteesta itse lobbaajaksi". Kun Finanssialan keskusliitto pyysi  harkitsemaan toimitusjohtajuutta, valinta oli kuulemma lopulta helppo.

– Kolmas lapseni syntyy syksyllä, ja tuntui luontevalta palata kotimaahan ja päästä neljän asunnon loukusta, Kauppi nauraa.

Kaupilla on ollut tähän asti asunnot Oulussa, Vantaalla ja Brysselissä. Hänen miehensä on työskennellyt ja asunut välillä Hollannissa.

Kaupin mukaan mukavuudenhalu ei kuitenkaan ollut syy työpaikanvaihtoon.

– Olen europarlamentissa erikoistunut rahoitusmarkkinoiden kysymyksiin, ja pidän alan edunvalvontaa tärkeänä. Haluan myös tuoda ikäiseni, perheellisen naisen näkökulmaa tähän työhön.

Kauppi on ollut Euroopan parlamentissa vuodesta 1999 asti. Siellä hän on toiminut muun muassa rahoitusmarkkinafoorumin puheenjohtajana.

Koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandidaatti. Kauppi on myös yhä opiskelijana Helsingin kauppakorkeakoulussa.


"Kokoomuksen aatemaailmasta
en luovu"


Kauppi luonnehtii tulevan tehtävänsä näkökulmaa "yhteiskunnallisesti laajaksi". Hän lupaa myös pysyä kokoomuksen jäsenenä.

– Mielestäni puolueen jäsenyydessä ja edunvalvontatehtävässä ei ole ristiriitaa. Luovun tietysti kaikista kokoomuksen luottamustehtävistä, mutta en sulje pois mahdollisuutta että joskus palaisin takaisin politiikkaan. Tämä ei todennäköisesti ole minulle eläkevirka, Kauppi sanoo.

FK:n puheenjohtajana heinäkuun alussa aloittava OP-Pohjola-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen kehuu Kaupin tuovan keskusliittoon "uutta ja tuoretta EU-osaamista". Karhisen mukaan Kaupin EU-yhteyksistä hyötyy koko suomalainen yhteiskunta.

Keskusliiton toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa heinäkuun alusta vuoden loppuun varatoimitusjohtaja Esko Kivikaari.

– Käytän loppuvuoden uuteen tehtävääni perehtymiseen, enkä todellakaan aio antaa mitään Finanssialan keskusliiton asioita koskevia lausuntoja puoleen vuoteen, Piia-Noora Kauppi lupaa.

Liiton nykyinen toimitusjohtaja Satu Huber siirtyy Eläke-Tapiolan toimitusjohtajaksi.

Kaupin tilalle Euroopan parlamenttiin nousee Eva-Riitta Siitonen (kok.).

Finanssialan keskusliiton tuleva toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi lupaa puolustaa suomalaisia pankkeja niin paljon kuin tarvitaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää